Sinnellä on ilo järjestää taiteilija Sara Bjarlandin yksityisnäyttely. Bjarland on suomalainen taiteilija, joka on asunut ja työskennellyt Amsterdamissa vuodesta 2007. Viimeksi hänellä oli näyttely Sinnessä vuonna 2008. Epäorgaaninen ja orgaaninen jäte sekä kaupungilta löydetyt esineet ovat olleet Bjarlandin taiteen keskiössä alusta alkaen. Valokuvauksen parissa uransa aloittanut Bjarland on siirtynyt vähitellen yhä veistoksellisempaan ilmaisuun, ja Sinnen näyttelyssä nähdäänkin veistoksista sekä yhdestä videosta rakentuva kokonaisuus.
Teollisesti muotoillut ja valmistetut tavarat ovat usein ratkaisuja johonkin ongelmaan, mutta ne voivat toimia myös yksilön identiteetin rakennusvälineinä. Ihmisen arvopohjan, tarpeiden ja käyttäytymisen muuttuessa myös esineiden elinajalla on loppunsa. Esineistä itsestään tulee ongelma: niille ei enää löydy käyttöä, ne menevät rikki ja ne joutuvat kaatopaikalle. Tarkalla silmällä Bjarland havainnoi ja kerää näitä urbaanin elämän jäänteitä. Näyttelyssä kaiken tarkoituksen, loiston ja arvonsa menettäneet esineet avautuvat vuoropuheluun Bjarlandin kommentoidessa hienovaraisesti samaa taloudellista ja kulttuurista järjestelmää, jota varten materiaalit on alun perin tarkoitettu.
Näyttelyssä Crumple, fail, faint, fall, aika on vahvasti läsnä: se on kulkenut esineiden läpi ja jäljelle on jäänyt jotain hyljeksittyä, torjuttua ja haurasta. Tutuista esineistä taiteilija rakentaa kokonaisuuden, joka on kuin haalistunut valokuva lähimenneisyydestä. Bjarland kääntää katseemme kohti taakse jäänyttä maisemaa. Sälekaihtimet roikkuvat katosta lattiaan kuin kuolleet konttorikasvit. Tien pientareilta löytyneistä räjähtäneistä autonrenkaista tehdyt keraamiset valokset ovat tilaan levitettyinä kuin fossiileita ajalta, jolloin polttomoottori oli maailman syke ja elämä vieri eteenpäin pyörillä. Anonyymit 80-luvun valkoiset muovituolit näyttävät menehtyneiden unelmien nikamilta. Loppujen lopuksi ei kyse ole kuitenkaan esineistä tai materiaalista itsestään vaan ihmisestä muutoksessa, siitä miten ihminen kasvaa ulos vaatteistaan kuin käärme nahastaan, miten juhla vaimenee ja ahdistus ottaa otteen kun ihminen hitaasti mutta vääjäämättä tuntee olevansa kiinni eikä pääse irti.
Markus Åström
Sara Bjarland
Sara Bjarland (s. 1981, Helsinki) on asunut ja työskennellyt Amsterdamissa vuodesta 2007. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Lontoon Slade School of Fine Artista vuonna 2007, ja 2012–2013 hän toimi Ghentin Hoger Instituut voor Schone Kunsten (HISK) ateljeeohjelmassa. Bjarlandin viimeaikaisia näyttelyitä ovat: Constant Eruptions, Hopstreet Gallery, Brussel (2020); Uncertainty and Ground Conditions, DASH, Kortrijk (2019); Fem studier i metamorfos, Suomen Tukholman-instituutti (2014). Ryhmänäyttelyt: The Sound of No-one Listening, Corridor Project Space, Amsterdam (2019) The Prophecy of Bees, Kunstfort, Vijfhuizen (2016) ja Invasive Exotics, RAM Galleri, Oslo (2015). Bjarland oli ehdolla Below Zero Finnish Art Prize -palkinnon saajaksi 2019. Hänen ensimmäinen julkaisunsa, Groundwork, ilmestyi vuonna 2019 Art Paper Editionsin julkaisemana. Bjarlandilla on myös yksityisnäyttely MUU Galleriassa 21.11-20.12.2020.
Näyttelyä on tukenut Svenska Kulturfonden.
Näyttelyt nyt käynnissä
Elverket
Kiinni
Seuraava näyttely avataan tammikuussa
Sinne
Avoinna
ti–su klo 12–17
ma kiinni