Emelie Luostarinen tarkastelee näyttelyssään Blue Blue kehon, tunteiden ja ympäristön suhdetta. Hänen innoituksen lähteenään on käsite Takotsubo, lääketieteellinen termi, jolla arkikielessä tarkoitetaan Särkynyttä sydäntä. Maalarina Luostarinen ei rajoitu pelkkään maalauskankaaseen vaan hyödyntää näyttelyssään erilaisia materiaaleja ja muotoja luoden verkoston, jonka osat ovat dialogissa keskenään. Näyttelykokonaisuus rakentuu syliinsä sulkevasta liikkeestä ja muodosta, joka täyttää koko galleriatilan.

Kautta aikain ovat lääkärit ja tutkijat panneet merkille, miten emotionaalinen stressi vaikuttaa sydämen toimintaan ja voi aiheuttaa vajaatoimintaa ja sydänkohtauksen. Silti vasta 1990 japanilaiset tutkijat onnistuivat varjoainekuvauksen avulla havaitsemaan fysiologisia muutoksia sydämessä ja diagnosoimaan ilmiön, jolle antoivat nimen Takotsubo. Nimi juontaa juurensa japanilaisesta kalapyydyksestä, jota käytetään mustekalojen pyynnissä. Takotsuboon sairastuttaessa vasempi sydänkammio muistuttaa muodoltaan tuota pyyntivälinettä. Eri puolilla maailmaa tehdään Takotsubosta mittavaa tutkimusta mutta ilmiö on pysynyt yhä jonkinlaisena mysteerinä. Ei ole vieläkään selvää mikä on se mekanismi, joka käynnistää sairastumisen eikä myöskään ole onnistuttu selvittämään miksi ja miten potilaat tervehtyvät. Tämä tervehtymiseen liittyvä arvoituksellisuus puhuttelee Luostarista, mikä toimii hänen näyttelynsä lähtökohtana.

Kaikki on alituisesti liikkeessä, jolla yleensä on kyky lopulta löytää suunta. Näyttelyssään Blue Blue Luostarinen on vanginnut näyttelytilan yli pyyhkäisevän liikkeen kaiken sisäänsä sulkevaksi kaareksi, ikään kuin ylitsemme huuhtoutuvaksi aalloksi tai verkoksi, joka puhdistaa ja kerää talteen kuonan ja erilaiset kerrostumat. Näyttelyyn kokoamiensa erilaisten elementtien avulla Luostarinen luo emotionaalisen tilan, jossa vallit murtuvat ja osaset pirstoutuvat hajalle. Tämän kanssa samanaikaisesti hänen maalaustaiteelliset keinonsa vapautuvat ja muuntautuvat uusiksi muodoiksi ja materiaaleiksi. Hän käyttää muun muassa lasikuitua, valssattua peltiä, saippuaa, metalliputkia ja hartsia, ja hyödyntää tilan kaikkia pintoja – lattiaa, kattoa, seiniä, penkkejä, pilareita ja ikkunoita. Näyttelyn kaikissa osissa on visuaalisia takotsubonista johdettuja viitteitä, jotka generoivat eri komponenttien välistä yhteenkuuluvaisuutta. Kaikki liittyy yhteen, kaikki asemoituu suhteessa johonkin toiseen.

Markus Åström