Hae sivustolta

Elverket ti–su klo 11–17 | Sinne ti–su klo 11–17

Videoviikot

Vuonna 2020 ensimmäistä kertaa nähty Sinnen ja Suomalaisen mediataiteen keskus AV-arkin videotaiteen näyttely-yhteistyö Videoviikot järjestetään toisen kerran kesällä 2022.

14.6.-21.8.2022 järjestettävä Videoviikot tarjoaa Sinnen näyttelytilassa kahden viikon välein vaihtuvan videoinstallaation. Teokset valittiin AV-arkin jäsenille suunnatun avoimen haun perusteella ja valinnat teki Pro Artibus -säätiön kuraattorit Markus Åström ja Camilla Granbacka.

Videoviikoilla nähdään seuraavat teokset:

14.6.–26.6. Matti Harju: Born to Feel
28.6.–10.7. Eeva-Mari Haikala: Lucky’s Dance
12.7.–24.7. Jade Kallio: Dissortion
26.7.–7.8. Henna-Riikka Halonen: Tissue (The State of your Skin)
9.8.–21.8. Jan Ijäs: House of the Most Wickedest Man in the World

14.6.–26.6.

Matti Harju
Born to Feel
2021
5 min 43 s

Born to Feel on tiivis kollaasi, joka perustuu keskeneräisten projektien kuva- ja äänimateriaaliin sekä aiempien teosten ylijäämiin. Harju on käynyt läpi vanhoja kiintolevyjä, muistiinpanoja, irrallisia fragmentteja ja internetin kirjanmerkkejä ja koonnut ne yhteen runolliseksi kokonaisuudeksi. Harjun tarkoituksena oli tarkastella aiemmin virheinä pidettyjä asioita, epäsopivia elementtejä ja epäonnistumisia sekä antaa niille uusi mielekäs konteksti, jossa ne voivat päästä oikeuksiinsa. Hän on käyttänyt Born to Feelin tulokulmana kirjoitettua tekstiä ja keskittynyt ennen kaikkea alatekstiin tehden siitä kantavan elementin, joka nivoo kokonaisuuden yhteen. Teoksen päähenkilö on itsekin läsnä eräänlaisena alatekstinä – kertojanäänenä, jota ei ole ääniraidalla mutta joka on luettavissa videosta. Elokuvissa näkee harvemmin tällaisia mykkiä kertojia, mutta ne olivat ennen tavallisia konsolilla tai tietokoneella pelatuissa roolipeleissä. Itse tekstikin jää osin marginaaleihin, koska Harju on käyttänyt Pan and Scan -menetelmää, jota käytettiin aiemmin laajakangaselokuvien esittämiseen 4:3-kuvasuhteen kuvaputkitelevisioissa. Ratkaisu vie ajatukset VHS-formaattiin ja vielä 30 vuotta sitten vallinneeseen tv- ja elokuvatraditioon.

Teksti perustuu osittain huumekokemukseen ja on sekoitus omaelämäkertaa ja fiktiota. Harjun inspiraationa ovat olleet trippilokit eli kronologiset kuvaukset päihdekokeilujen aikaisista tapahtumista ja kokemuksista. Harjua kiinnostaa se, millaiseksi kieli muotoutuu, kun koetamme kuvailla kielen ja aistilogiikan ulkopuolisia kokemuksia ja elämyksiä. Born to Feel jatkaa aihepiirin syventämistä ja avaa luukun, josta katsoja näkee, että pinttyneissäkin kaavoissa ja käsityksissä piilee uusia oivalluksia ja mahdollisuuksia.

 

Matti Harju (s. 1978) asuu ja työskentelee Kouvolassa. Hän valmistui Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolta vuonna 2021. Harju on tehnyt kymmenkunta elokuvaa, joita on esitetty kansainvälisesti festivaaleilla ja gallerioissa. Esimerkkeinä ovat Locarnon elokuvajuhlat (Sveitsi), Sinne, Rotterdamin kansainväliset elokuvajuhlat (Alankomaat), BFI London Film Festival (Iso-Britannia), AFI FEST (Los Angeles, Yhdysvallat), Oberhausenin lyhytelokuvafestivaali (Saksa), Forum des images (Pariisi, Ranska), Torinon elokuvajuhlat (Italia), Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlat (Ranska), Tabakalera International Contemporary Culture Centre (San Sebastián, Espanja) ja Edinburghin kansainväliset elokuvajuhlat (Iso-Britannia).

28.6.–10.7.

Eeva-Mari Haikala
Lucky´s Dance
2022
13 min 13 s

Teoksen inspiraationa on toiminut Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmän kohtaus, jossa Lucky-hahmo esittää tanssin. Vaikka näytelmäteksti on täynnä dialogia ja yksityiskohtaisia näyttämöohjeita, siitä ei ilmene, miten näyttelijän tulisi esittää tanssi. Haikala on taiteilijana kiinnostunut tekstistä ja varsinkin tällaisista tulkinnalle avoimista osuuksista sekä marginaaleissa tai sulkeissa olevista yksityiskohdista. Lucky’s Dance -teoksessa nähdään kaksi kameran edessä tanssivaa hahmoa. Haikala on kutsunut mukaan ammattitanssija Meri Pajunpään, joka tekee lyhyitä tanssi-improvisaatioita. Toisena hahmona on Haikala, joka tarkkailee ja painaa mieleen näitä inspiraatioita ja toistaa ne sitten muistinvaraisesti. Teoksen lopuksi nähdään materiaalia, jossa molemmat tanssijat imitoivat liikkuvia puita. Teos on tutkielma suhteesta, joka vallitsee kahden erilaisen kehon sekä kirjoitetun tekstin ja visuaalisen materiaalin välillä. Samalla video tarkastelee muistia ja ajan kulumista sekä valottaa taiteelliseen tulkinnanvapauteen ja sen rajoihin liittyviä kysymyksiä. Teos on kuvattu pääosin digikameralla, mutta mukana on myös lyhyitä kaitafilmille (8 mm) kuvattuja osuuksia. Teoksen ääniraidalla Haikala kertoo teoksen syntyyn vaikuttaneista ja sitä inspiroineista kohdista ja seikoista.

 

Eeva-Mari Haikala (s. 1974) asuu ja työskentelee Helsingissä sekä Belgian Flanderissa. Hänen välineensä ovat video, valokuva ja performanssi, ja teosten toistuvia teemoja ja elementtejä ovat yksilöllisyys, muistot, kehollisuus ja huumori. Haikala valmistui kuvataiteen maisteriksi Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004 ja suoritti vuonna 2009 taidehistorian maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa. Vuonna 2016 Haikala valmistui kuvataiteen tohtoriksi Lontoon Roehamptonin yliopiston draaman, teatterin ja performanssin tutkimuksen oppiaineesta. Hän on toteuttanut yksityisnäyttelyjä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin, näytäntöihin ja festivaaleihin, joista voidaan mainita Seoul International ALT Cinema & Media Festival (Soul, Etelä-Korea), Hippolyte Korjaamo (Helsinki), V/MSP Gallery (Bryssel, Belgia), WIELS Project Room (Bryssel, Belgia), Helsingin taidehalli, MUU Helsinki nykytaidekeskus ja Kiasma-teatteri (Helsinki). Haikalalla on Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotinen työskentelyapuraha.

12.7.–24.7.

Jade Kallio
Dissortion
2021
10 min 55 s

Todellisuus liihottelee tiehensä, tietoisuus omasta kehosta ja minuudesta lakkaa, ja jopa tunteista ja ajatuksista tulee itselle vieraita. Dissosiaatio on toistuva elementti elokuvissa – varsinkin kauhussa. Toisaalta itse elokuvaelämyksen katsotaan perustuvan siihen, että se tuottaa katsojalle eräänlaisen myönteisen dissosiaation.

Teos Dissortion rakentuu tämän konseptin pohjalle, ja nimi on yhdistelmä sanoista dissociation ja distortion (’vääristymä’). Videoteos liikkuu todellisuuden ja sekaannuksen välimaastossa. Näemme kaksi toisiinsa tunnetasolla sitoutunutta hahmoa, jotka Kallio sijoittaa osaksi aika- ja paikkasiirtymien jatkumoa. Rooliasut, lavastus, valaistus ja sommitelmat luovat suoria yhtymäkohtia näyttämötaiteeseen mutta myös muotokuvamaalaukseen. Kallio tarttuu barokkiin, koska se oli aikakausi, jolloin todellisuutta tematisoitiin. Barokkitaiteessa suosittiin dynaamisia sommitelmia ja kohteen liikkeen kuvaamista ja pyrittiin siten esittämään todellisuus todemmin. Lisäksi hyödynnettiin ahkerasti perspektiiviä sekä heijastuksia laseista ja peilipinnoilta. Dissortion-teos on sekin jatkuvassa liikkeessä, mutta nyt pyritään saavuttamaan jotain tavoittamatonta. Kallio luo todellisuuden, joka vetäytyy ja höltyy. Keskiössä on kaipaus ja ikävä jotakin sellaista kohtaan, joka toistuu ja tuntuu luotettavalta ja pysyvältä. Millaista turvaa ja lämpöä luonnottomalta tuntuva maailma voikaan tarjota?

Näyttelijät: Riikka Anttonen ja Elina Nissinen
Kuvaus, ohjaus, käsikirjoitus, editointi: Jade Kallio
Kertojan ääni: Maija Fox
Äänisuunnittelu: Jade Kallio ja Elias Riipinen
Äänen miksaus: Elias Riipinen
Musiikki: Antti Jussila ja Elias Riipinen
Runo: “How sweet i roam’d from field to field”, William Blake (Poetical Sketches, 1783)
Taideteokset: Hupullinen viitta: Reija Meriläinen ja Jaakko Pallasvuo

 

Jade Kallio (s. 1978) on taiteilija ja elokuvantekijä, jonka tekniikoita ovat esimerkiksi kokeellinen elokuva, performanssi ja installaatio. Kallion henkilökohtaisia ja kollektiivisia töitä yhdistää dokumentaarisuuden ja spekulatiivisen fiktion hyödyntäminen sekä liikuskelu arjen ja fantasian välimaastossa. Teoksia on esitetty eri festivaaleilla ja instituutioissa, joista mainittakoon European Media Art Festival (2019, 2017), Beursschouwburg (Bryssel, Belgia, 2019), Kunsthalle Osnabrück (Osnabrück, Saksa, 2019), International Film Festival Rotterdam (Alankomaat, 2019, 2017), CCA Derry (Londonderry, Pohjois-Irlanti, 2016), HAM-galleria (Helsinki, 2017), Turun taidemuseo (2017) ja Sinne (2017).

26.7.–7.8.

Henna-Riikka Halonen
Kudos (Ihosi näyttämö)
Animaatio elokuva
2022
10 min 17 s

Henna-Riikka Halosen installaatio Kudos (Ihosi näyttämö) asettuu spekulatiivisesti ruumiin optimoituja representaatioita tai eläville ja elottomille entiteeteille asetettuja korkean suorituskyvyn ja teknisten parannusten vaatimuksia vastaan. Iho nähdään usein jäykkänä rajana, mutta ihmiskehojen, talouksien, median ja teknologioiden jatkuvasti etenevän kietoutumisen myötä fyysiset rajat ovat muuttumassa yhä huokoisemmiksi. Tässä animaatioelokuvassa pitkien otosten sarja johdattaa meidät fiktiivisestä proteesitehtaasta sieraimen, ihon ja kudoksen kautta hermoston kautta soluun. Eläinsolun modifioidusta kolmiulotteisesta mallista tulee outo maailma, jota asuttavat erilaiset elävät ja elottomat organismit. Täällä näemme ruumiin yhtä aikaa omavaraisena ja huokoisena biologisena ja teknologisena monilajisena organismina mutta myös konfliktin paikkana.

Tekstit: Henna-Riikka Halonen
Kertojan ääni: Outi Condit
Animaatio: Vilja Achté
Leikkaus: Vilja Achté and Henna-Riikka Halonen
Äänisuunnittelu: Lauri Achté
Äänitys ja äänieditointi: Otto Wahlgren
Kielentarkistus: Flis Holland
Leikkauskonsultaatio: Milla-Kariina Oja

Teos viittaa mm. seuraaviin kirjallisiin teoksisiin: Ursula Le Guin: Being taken for Granite, Donna Haraway, The Companion Species Manifesto: Dogs, People, and Significant Otherness ja Nikolai Gogol, Nenä.


Henna-Riikka Halonen (s. 1975) on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Kuvataiteen tohtoriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2020 ja taiteen maisteriksi Goldsmiths’ Collegesta Lontoosta vuonna 2006. Halonen käyttää teoksissaan monenlaisia historiallisia ja kulttuurisia viittauksia ja lähteitä, joista voidaan mainita avantgarde-teatteri, spekulatiivinen fiktio ja elokuva.

Hänen viimeaikaiset projektinsa ja tutkimuksensa käsittelevät sitä, miten teknologinen, ekologinen ja poliittinen kehitys muokkaavat olioita, suhteita ja tiloja. Keskittymällä erilaisiin konteksteihin ja niiden nykyisiin tai entisiin asuttajiin hän kehittää maailmoja maailmojen tai järjestelmiä järjestelmien sisällä, pyrkien horjuttamaan näkökulmia, käytäntöjä ja myyttejä ja löytämään uusia vastarinnan muotoja käyttämällä paikan materiaalisuutta ja erilaisia fiktiivisiä tarinoita katalysaattoreina.

Henna-Riikka Halonen on toteuttanut ja tuottanut useita laajoja yhteistyössä tehtyjä videoprojekteja ja tilaustöitä Suomessa, Ruotsissa, Irlannissa, Israelissa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Hänen teoksiaan on nähty viime vuosina laajalti festivaaleilla ja näyttelyissä. Esimerkkeinä ovat Sydneyn biennaali (Australia), Emma (Espoo, Suomi), Galleria Titanik (Turku, Suomi), Hayward Galleria (Lontoo, Iso-Britannia), Lilith Performance Studio (Malmö, Ruotsi), Rotterdamin elokuvafestivaalit (Alankomaat), Eyebeam Art + Technology Center (New York City, Yhdysvallat), Grimmmuseum, sekä Transmediale (Berliini, Saksa).

9.8.–21.8.

Jan Ijäs
House of the Wickedest Man in the World
2022
20 min

Ijäksen viimeisimmän dokumentaarisen teoksen näyttämönä on sisilialainen Cefalún pikkukaupunki ja siellä sijaitseva Abbey of Thelema. Talossa asusti vuosina 1920–1923 pahennusta herättänyt okkultisti Aleister Crowley (1875–1947) seuraajineen. Huhujen mukaan talossa harjoitettiin hämäräperäistä toimintaa, kuten seksin- ja huumeidentäyteisiä rituaaleja, ja siellä kerrotaan sattuneen myös epäilyttäviä kuolemantapauksia. Kaikki päättyi vuonna 1923, kun Mussolini ajoi ryhmän pois Sisiliasta ja Italiasta.

Ijäksen projektin lähtökohtana on ohjaaja Kenneth Angerin ja seksitutkija Alfred Kinseyn 1950-luvulla aloittama työ. Angeria ja Kinseyä kiehtoivat talossa harjoitettu seksimagia ja okkultismi sekä freskot, joita Crowley oli maalannut ympäri taloa. Angerin tarkoituksena oli tehdä Abbey of Thelemasta elokuva, mutta ohjaajan kertoman mukaan valmis materiaali hävisi Englannissa kehitysprosessin aikana. Ijäs lähestyy paikkaa vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Elokuva on tulosta monivuotisesta työskentelyprosessista, jossa hän on tutkinut Crowleyn Cefalún-kauden edesottamuksia. Ijäs löysi sinnikkään etsinnän jälkeen tätä aikaa kuvaavat päiväkirjat, joissa on tekstejä paitsi Crowleylta itseltään myös hänen kanssaan eläneiltä rakastajattarilta, oppilailta ja muilta henkilöiltä. Thelema Abbeyn sääntöihin kuului nimittäin velvollisuus pitää omaa päiväkirjaa. Materiaali valottaa asukkaiden arkea ja kuvaa rutiineja, kuten ruoanlaittoa, siivousta ja lastenhoitoa. Elokuvan ääniraidalla on kaksi kertojanääntä, jotka lukevat päiväkirjaotteita. Tämä antaa vähän erilaisen kuvan šokeeraavasta ja sensaatiohakuisesta hahmosta, jonka Crowley itse loi julkisuudessa. Materiaali on kuvattu vieterivetoisella Bolexilla 16 mm:n filmille, ja se perustuu paikkaan ja sen ilmapiiriin. Ensimmäiset kuvaukset tehtiin jo vuonna 2014, jolloin seinillä oli vielä vähän jälkiä Crowleyn freskoista. Nyt kaikki on poissa. Elokuvan ensi-ilta on Sinnessä 9.8.

 

Jan Ijäs (s. 1975) on ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta pääaineenaan dokumentaarinen elokuva. Ijäksen tuotanto sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon, ja hän käsittelee usein vaikeita sosiaalisia kysymyksiä. Ijäksen elokuvia on esitetty kansainvälisesti yli kahdensadan festivaalin ja näyttelytilan ohjelmistossa. Hänen elokuvansa ovat saaneet useita palkintoja, kuten Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -palkinnon vuonna 2011 ja IndieLisboa-elokuvafestivaalien Amnesty International -palkinnon vuonna 2018. Ijäs työskentelee tällä hetkellä viisivuotisen työskentelyapurahan turvin.

Näyttelyt nyt käynnissä

Ilmainen sisäänpääsy

Elverket

Avoinna:
ti–su klo 11–17

Sinne

Avoinna:
ti–su klo 11–17