Vertere-näyttelyn myötä Riikka Anttonen ottaa askelen syvemmälle siihen ideoiden, ajatusten ja kysymysten maailmaan, joka on muotoutunut taiteilijan aiempien prosessien myötä. Anttosen työ pohjautuu queer-kokemuksiin ja hän tutkii miten normien ja normatiivisen ajattelun ympärille muodostuneita rajoja voisi venyttää, valottaa ja purkaa. Luodakseen tilaa ja pohjaa työskentelylle queer-kysymysten parissa, Anttonen hyödyntää pidempää aikaperspektiiviä ja historiallisia esimerkkejä. Anttosen inspiraatio ja visuaalinen ilmaisu ammentaa pitkälti antiikin Rooman kulttuurista. Näyttelyn nimi Vertere merkitsee latinaksi kääntämistä tai kiertämistä. Näyttelyn lähtökohtana on roomalaisen runoilijan Ovidiuksen runoteos Muodonmuutoksia, jonka kertomusten johtomotiivina ovat erilaiset metamorfoosit. Näyttely muodostuu sarjasta hyrrän muotoisia veistoksia joiden pinnoissa on reliefikuvioita ja marmorimosaiikkia.

Aiemmissa näyttelyissään Anttonen on tehnyt paikkasidonnaisia installaatioita ja kommentoinut teoksillaan myös näyttelytilaa ja sen arkkitehtuuria. Vertere-näyttely poikkeaa niistä, sillä tällä kertaa Anttonen tekee irtioton ja antaa tilan omalle äänelle vähemmän painoarvoa. Veistokset ovat saaneet syntyä ilman tilan usein määrittelevää otetta ja vaikutusta. Vertere astuu näyttämölle kaoottisemman ja arvaamattomamman hahmon muodossa. Keskeinen konsepti veistosten muotokielessä on hyrrä. Hyrrä on yksi vanhimmista leluista, ja niitä on löydetty arkeologisilta kaivauksilta ympäri maailmaa. Eri kulttuureissa hyrrän historiaan on latautunut kiehtovaa mystiikkaa ja hengellistä voimaa. Hyrrä ei ole ollut vain lasten lelu. Antiikin Roomassa aikuiset käyttivät niitä uhkapeleissä ja ennustuksia luettaessa. Lepäävä hyrrä tuntuu harvoin passiiviselta, sen sijaan se tuntuu odottavan vuorovaikutusta. Nopan lailla hyrrä kantaa houkuttelevaa latausta ja on täynnä potentiaalia spontaaniin leikkiin kohtalon kanssa.

Veistosten marmorimosaiikkipintojen kuva-aiheet ovat suoraan inspiroituneita Ovidiuksen Muodonmuutoksista, joissa tarinoiden hahmot muuntautuvat ja vaihtavat olomuotoaan eläimen, kasvin ja materian välillä. Ovidius nostaa esiin ajatuksen siitä, että pysyvää on vain itse muutos, että maailma – ja me sen osana – on dynaaminen paikka. Tematiikka toistuu symbolisesti Anttosen veistoksissa, joissa hyrrän tasapaino itse asiassa perustuu liikkeeseen; pyörimiseen, jonka avulla sen massa pysyy pystyssä. Vertere-näyttelyllään Anttonen tarttuu ajatukseen liikkeestä ja olotilan muutoksista avautumisena muutokselle. Muutos avaa tilan uusille asennoille, näkökulmille ja oivalluksille. Liike toimii vastavoimana luonnottoman staattiselle ja mukavalle. Normit alkavat tuntua väliaikaisilta pysähtyneiltä vyöhykkeiltä virtausten keskellä. Tämä tuo mieleeni kirjailija Octavia E. Butlerin romaanin Parable of the Sower. Romaanissa Butler käsittelee ekologisia, sosiaalisia ja eksistentiaalisia kysymyksiä nostaen esiin yksilön aseman, vastuun ja kyvyn vaikuttaa ja suunnistaa luonnon ja elämän kulussa, jossa jokaisella pienellä teolla on merkitystä. Butler avaa kirjan sanoilla: “All that you touch, you change. All that you change, changes you. The only lasting truth is change.”

Lainaus vie meidät takaisin Anttosen työskentelyyn ja Vertereen, jossa muodonmuutos on keskiössä. Päädymme entropian vaikutuspiiriin. Kenties identiteettiä, sekä yksilöllistä että kollektiivista, voisi ajatella jonakin sotkuisena, joka jatkuvasti järjestäytyy uudelleen ja muuttaa muotoaan? Taiteessaan Anttonen viittaa queer opasiteettiin (eng. queer opacity): queer-strategiaan, jossa läpinäkymätön on visuaalisesti läsnä mutta pakenee määrittelyä. Tämänkaltainen läsnäolo sekä riisuu aseista että haastaa normatiivisia identiteettiluokituksia ja valtarakenteita. Siksi Anttonen peittää veistostensa pintoja taiteessaan, nostaakseen esiin pinnan alla tapahtuvaa ja korostaakseen, että queer-identiteetti tulee näkyväksi vain osittain. Marmorimosaiikki on visuaalinen kytkös antiikin Roomaan, aikakauteen, jolloin queer- ja transkulttuuri oli hyvin laajasti hyväksyttyä, jopa ylistettyä. Monille queer-ihmisille on äärettömän tärkeää kurottaa vuosituhansien taa ja löytää jälkiä jostakin, johon samaistua. Samalla historialliset esimerkit ovat tärkeä vasta-argumentti sille edelleen tavalliselle oletukselle, että queer- ja trans-identiteetit olisivat uusi ilmiö.

Markus Åström
Kuraattori

Riikka Anttonen (s. 1982) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Anttonen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2023 ja taiteen maisteriksi Aaltoyliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2012. Viimeisimpänä Anttosen töitä on ollut esillä muun muassa Galería Yusto Ginerissä (ES), Baerum Kunsthallissa (NO), Helsingin Taidehallissa, Kai Art Centerissä (EE) ja Forum Boxissa. Tällä hetkellä hänen teoksiaan on esillä Nykytaiteen museo Kiasmassa, ja seuraavaksi niitä tullaan näkemään Galerie Anhavassa, syksyllä 2027. Anttonen on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Taiteilijaosuuskunta Forum Boxin jäsen ja hänelle on myönnetty Paulon Säätiön kuvataiteilijapalkinto vuonna 2025.

Pro Artibus on saanut tukea näyttelyn toteutukseen
Museovirasto, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska kulturfonden

Taiteilija on saanut tukea
Taiteen edistämiskeskus, Amos Andersonin rahasto, Oskar Öflunds Stiftelse