Nomadic Kiln Group, Siemenperunahevonen ja hymyilevät kaviot, kollektiivisesti piirretty luonnos, savivehnävelli lasille.
Näyttelyn lähtökohtana on toiminut meditaatiohuone, joka rakennettiin YK:n päämajaan New Yorkiin vuonna 1952, ja mistä tuli YK:n pääsihteerille Dag Hammarskjöldille henkilökohtainen projekti, jonka hän viimeisteli yhdessä taiteilija- ja käsityöläisryhmän kanssa vuonna 1957. Sinnen Regel 62 on tilatutkielma, joka koostuu kolmesta paikkasidonnaisesta teoskokonaisuudesta. Ne kommunikoivat keskenään ja kytkeytyvät tavalla tai toisella rauhaan ja tulevaisuuteen keskittyvään työhön, joka aloitettiin 1950-luvulla kylmän sodan varjossa. Näyttelyn keskeiset materiaalit ovat savi, lanka ja ääni. Näyttelyn taiteilijat ovat Moa Cederberg, Mikko Kuorinki ja Nomadic Kiln Group (Monika Czyżyk, Elina Vainio & Eero Yli-Vakkuri).
YK:n yleiskokouksen menettelysääntöjen 62. säännön mukaan yleiskokouksen istuntojen alussa ja lopussa pidetään minuutin hiljainen hetki, joka on varattu rukoiluun tai meditaatioon. Sääntöä noudatetaan yhä tänä päivänä. Trygve Lie – ensimmäinen YK:n pääsihteeri – oli jo 40-luvulla hyväksynyt hiljaisuudelle ja meditaatiolle omistetun huoneen asennettavaksi YK:n väliaikaiseen päämajaan Lake Successiin, Long Island, NY. YK:n uutta päämajaa suunniteltaessa määrättiin myös, että rakennuksessa tulisi olla Hiljaisuuden huone. Huone ei kuitenkaan ollut arkkitehtisuunnitelmissa, vaan tilaksi valikoitui yksi ala-aulassa sijaitsevista huoneista, jonka käyttötarkoitusta ei ollut määritelty. Nopeasti tehty toteutus oli muuhun rakennukseen verrattuna tilapäisluonteinen, eikä se ollut tilalle eduksi. Huone sai silti lämpimän vastaanoton sekä organisaation sisällä että ulkopuolisilta, mikä vahvisti tällaisen tilan tarpeellisuuden.
YK:n toisena pääsihteerinä toiminut Dag Hammarskjöld ymmärsi tilan merkityksen ja halusi tehdä siitä YK:n keskipisteen. Hän käynnisti korjaushankkeen, jossa huone sai lopullisen ja arvoisensa muodon. Hänen tiiviinä yhteistyökumppaninaan oli Laymen’s Movement -järjestö, joka pyrki aktiivisesti tarjoamaan YK:n edustajille henkistä johdatusta. Prosessin keskiössä oli se, että tila nähtiin tärkeänä ja välttämättömänä osana rakennuksessa tehtävää työtä. YK on työpaikka, jossa käsitellään ja ratkotaan ihmiskunnan traagisimpia puolia ja tapahtumia. Hammarskjöld oli kiinnostunut henkisyydestä ja perehtynyt kuvataiteeseen, filosofiaan ja runouteen ja päätyi rajaamaan ulkopuolelle kaikki symbolit ja merkit, jotka voitaisiin yhdistää uskontoihin. Niiden sijasta hän haki ilmettä ja tunnelmaa, jotka auttaisivat hiljentymään ja löytämään yhteyden omaan sisäiseen tyhjyyteen. Hänen mukaansa juuri sieltä on löydettävissä vahvuus, joka mahdollistaa poliittisen päättäväisyyden.
Valmis huone toteutettiin harkitulla ja pelkistetyllä modernistisella otteella, ja se on yhä olemassa YK:n päämajassa New Yorkissa. V-muotoinen tila kapenee sisäänpäin. Huoneen perällä on ruotsalaistaiteilija Bo Beskowin abstrakti fresko, keskellä on Ruotsista tuotu 6 tonnia painava musta rautamalmikivi, ja sisäänkäynnin luona on lattialla ruotsalaisen tekstiilitaiteilijan Edna Martinin matto. Osan tilasta peittävälle matolle on sijoitettu Carl Malmstenin suunnittelemia penkkejä.
Aikamme maailmanpoliittisessa tilanteessa tuntuu tarpeelliselta katsoa ajassa taaksepäin juuri tämän meditaatiohuoneen syntyaikoihin. Huone on yhä avoinna ja toimii välineenä globaalille yhteisymmärryksen etsimiselle ja visioinnille. Sinnen näyttely Regel 62 pyrkii muistuttamaan hiljentymisen ja hiljaisuuden merkityksestä ja tarkastelemaan henkisiä resurssejamme: sitä, miten ihminen mietiskelee ja löytää ratkaisuja. Aihepiiri toimi sytykkeenä osallistuvien taiteilijoiden väliselle vuoropuhelulle, josta teosideat ovat versoneet. Pyrkimyksenä on ollut kuoria esiin ja paljastaa se, mikä on yksinkertaista, puhdasta ja ajoittain primitiivistä. Olemme hakeneet materiaaleja, tekniikoita, käsityötaitoja ja prosesseja, jotka tukevat mietiskelyä. Tarkoituksena ei ole ollut tehdä galleriasta ekumeenista tilaa sinänsä vaan luoda näyttely, joka tavoittaa Hammarskjöldin liikkeelle paneman energian ja pohdiskelee sitä.
Markus Åström
Kuraattori
Moa Cederbergin installaatio on aika- ja materiaalitutkielma. Tekstiilityö perustuu lankaan, jonka hän on kehrännyt käsin villasta, nokkosesta ja ruusukuidusta. Hän hyödyntää eri kuitujen ominaisuuksia ja leikittelee langan kiillolla, hohteella ja vahvuudella. Teoksessa Cederberg esittelee harvoihin loimiin sidottuja tehostelankoja. Teoksen idea syntyi kokeiluista, joita hän teki residenssijaksollaan Kökarissa vuonna 2022. Siellä hän inspiroitui graniittikallioiden kuvioista ja struktuurista. Kehrätessä on mahdollista luoda rytmisiä variaatioita säätelemällä langan paksuutta ja väriä. Kun langat sidotaan loimeen rinnakkain kulkevaksi viivastoksi, syntyy eräänlainen kuvapinta, puoliksi läpinäkyvä kuvio, joka vie ajatukset graniittiin ja kiveen. Loimiin sidotut lankaviivastot on ripustettu näyttelyssä katon ja lattian väliin sekä toistensa taakse ja läpi, mikä luo tilaulottuvuuden. Cederberg pyrkii myös siihen, että eri kuvapintojen osiot tuntuisivat toistensa kaiuilta tai heijastumilta.
Moa Cederberg asuu ja työskentelee Maalahdessa. Cederbergin materiaalina on tekstiili, ja hän keskittyy omien lankojen kehräämiseen. Kehrääminen on hänelle meditatiivinen prosessi, jossa hetket ja tunteet siirtyvät osaksi fyysistä lankaa. Samalla kyse on työstä, jonka kautta hän löytää yhteyden perinteisiin ja kulttuuriin. Tämä avartaa käsityksiä käsityöstä ja sen asemasta elämässä ja arjessa.
Mikko Kuoringin veistoksellinen ääniteos Recitation on esillä galleriatilan lattialla. Työ on jatkoa teoksille, jotka hän esitteli yhdessä Marja Ahdin kanssa Tulppaaniantenni-näyttelyssä Nikkilän K17:ssä vuonna 2022. Kuorinki keskittyy Recitationissa siihen, miten ääni siirtyy materiaaleihin, niiden läpi ja eteenpäin tilaan. Välineenä hän käyttää värinäkaiutinta, puulaatikoita ja löytötavaroita. Kaiuttimet aktivoivat veistokset, joiden vaihteleva muoto ja fyysinen koostumus antavat niille kaikille oman äänen. Kuoringille resitaatio on väylä äänen työstämiseen näyttelyssä, joka rakentuu pitkälti mietiskelyn ja hiljaisuuden varaan. Hän keskittyy ryhmässä resitoimisen tuottamaan keholliseen elämykseen. Veistokset toimivat vastaavalla tavalla yhdessä: välillä ne ovat mykkiä ja välillä ne voivat löytää yhteisen harmonian, kunnes ne taas erkanevat ja ovat epävireisiä. Äänikuvaan sisältyy muun muassa kenttätallenteita, siniaaltoja ja kohinaa. Osa äänimateriaalista on tallennettu galleriatilassa, ja Kuorinki luo näin kiertoa, jossa tilan akustiikka resonoi itsensä kanssa.
Mikko Kuorinki asuu ja työskentelee Espoossa. Hän tekee installaatioita, näyttelykokonaisuuksia ja julkaisuja. Kuoringin taide on vahvasti esine- ja tekstikeskeistä, ja keskiössä on eräänlainen dokumentaarisuus. Hän on työssään avoin kaikelle, mitä vastaan tulee. Roskat, esineet, tilat, lauluntekstit ja muut näennäisen arkipäiväiset tai merkityksettömät asiat voivat toimia väylinä uusiin mysteereihin tai ajattelutapoihin.
Nomadic Kiln Group (NKG) hyödyntää gallerian suuria ikkunapintoja. Teos 💨 Planetary Consciousness Massage Behind the Ears of the Thousand Winds and Statues of Fire 🌋 on suoraa jatkoa työlle, jonka ryhmän jäsen Monika Czyżyk aloitti yhdessä taiteilija dylan ray arnoldin kanssa ja johon syventymistä hän jatkoi residenssijaksollaan Schloss Solitudessa Saksan Stuttgartissa. Teoskokonaisuus koostuu viidestä ikkunamaalauksesta, jotka on tehty savimaalilla. Maali on sekoitus luonnonsavea ja vehnää, ja se sivellään suoraan ikkunalasiin. Maali peittää näkyvistä katuelämän ja luo galleriasta suljetun tilan. Märkään saveen käsin ja eri työkaluilla tehdyt piirustukset, kirjoitukset ja tuntemattomat symbolit päästävät sisään valoa ulkopuolelta. Kuva-aiheet ilmentävät sitä, miten ryhmä työskentelee yhdessä. Kyseessä on havainnonvarainen pedagoginen aloite, missä materiaalituntemusta ei pidetä itsestäänselvyytenä, vaan painotetaan materiaaliin perustuvaa tilapäisluonteista henkisyyttä, kokeellisuutta ja leikkisyyttä.
Nomadic Kiln Group (NKG) sai alkunsa Helsingissä, ja sen jäsenet ovat kuvataiteilijat Monika Czyżyk, Elina Vainio ja Eero Yli-Vakkuri. Ryhmä perustettiin vuonna 2021, ja sitä yhdistää kiinnostus päästä kontaktiin maan, veden ja äärilämpötilojen kanssa. Ryhmän toiminnan keskeisenä osana on kollektiivisuus. Se on järjestänyt työpajoja, joissa osallistujat valmistavat keramiikkauuneja paikallisesta luonnonsavesta. Ryhmäläisten taiteellinen tausta on liikkuvan kuvan, installaation, kuvanveiston ja performanssin saralla.
Ikkunoissa käytetyt savet on kerätty Helsingin Kyläsaaresta, Vartiosaaresta, Viikistä ja Savelasta sekä Sipoon Kurängenista ja Puolan Świętokrzyskien alueelta.
Näyttelyt nyt käynnissä
Elverket
Kiinni 15.4.–23.5.
Seuraava näyttely avautuu 24.5.
Sinne
Avoinna
ti–su klo 12–17
