Emilia Tanner on kiinnostunut aistiemme rajapinnoista, ja hän liikkuu taiteessaan havaintomme äärialueilla. Tanner hyödyntää ajan kulumiseen perustuvaa liikettä ja keskittyy hitaisiin muutoksiin, jotka ovat ymmärrettäviä, mutta joita ei voi havaita nykyhetkessä. Hän käyttää yksinkertaisia välineitä, kuten paperia, valoa ja varjoja, luodakseen pelkistettyjä ja minimalistisia teoksia. Ne herättävät ajatuksia liikkeestä ja välitiloista, joissa sijainti on määrittämätön. Uudessa näyttelyssään Sundials Tanner yhdistää työmenetelmänsä näyttelykokonaisuudeksi, joka saa ihmisen pohtimaan paikkaansa laajemmasta näkökulmasta.
Paperi on pitkään ollut Tannerin tuotannon keskeinen materiaali. Tärkeänä osana prosessia on materiaalin jatkuva muuttuminen, hajoaminen ja hidas katoaminen. Sundials-näyttelyssä käytetään pääasiassa hapettuvaa sanomalehtipaperia, jolla on monia Tannerin tuotantoon sopivia ominaisuuksia. Perustana on Tannerin kuvanveistomainen ote kuvien luomiseen. Tanner ei lisää paperille mitään, vaan hänen prosessinsa perustuvat muutoksen aikaansaamiseen itse materiaalissa. Hän valottaa paperia auringossa pitkiä aikoja tai polttaa sitä nopeasti laserilla luoden jälkiä, joita voidaan tulkita tai joista voidaan puhua kuvina. Paperiteokset eivät itsessäänkään ole muuttumattomia, vaan ne muuntuvat myös jatkossa UV-säteilyn vaikutuksesta.
Sinneen Tanner on tehnyt suuren paikkasidonnaisen teoksen nimeltä Light Recordings. Teoksen suuret paperiarkit olivat esillä Sinnen ikkunassa kahden kuukauden ajan, jotta ne altistuisivat auringonvalolle. Tannerin tämäntyyppisiin teoksiin syntyy negatiivikuva, josta on aistittavissa kosminen ulottuvuus. Tanner korostaa taivaankappaleiden liikkeiden ja keskinäisten suhteiden merkitystä. Arjessa ymmärrämme auringon liikkeen niin, että se nousee ja laskee taivaankannella. Tämä on ikään kuin kaksiulotteinen ilmentymä huomattavasti mutkikkaammasta tapahtumasarjasta, jossa Maan pyörimisliike kääntää meidät kohti aurinkoa uudelleen ja uudelleen päivästä toiseen. Valon ja liikkeen hidas syke tallentuu Tannerin papereihin tummentumina. Hän johdattelee aurinkoteoksissaan katsojan kauemmaksi paperin pinnasta. Teosten negatiivimainen ikkuna katsoo pimeyteen ja tyhjyyteen, joka ammottaa kaukana oman ilmakehämme ulkopuolella.
Sundials-näyttelyyn sisältyy myös teossarja, jossa Tanner on polttanut paperiin laserilla viivoja ja ruudukoita. Hienovaraiset perforoinnit ja viivat saavat katsojan lähentymään paperia. Lähemmässä tarkastelussa paljastuu järjestelmällisiä ja säännönmukaisia mekaanisia kuvioita. Aurinkoteoksiin verrattuna suunta on sisäänpäin. Teoksissa on tarkkuutta, tietoisuutta ja ohjelmallisuutta. Tanner vangitsee laserilla jotain inhimillistä: itsepäisyyden ja toiston, joilla pyritään täydellisyyteen. Hän kuluttaa materiaalia digitaalisin ja koneellisin prosessein aina hajoamispisteeseen saakka.
Vahvuutta paperiteoksiin tuovat pienet muutokset, joiden kautta kuva muodostuu. Ne ovat kuin jälkikuvia, jotka ovat palaneet kiinni silmän verkkokalvoon. Valoinstallaatiossaan Tanner luo illusorisen kokemuksen, joka hyödyntää juuri tätä ilmiötä. Teoksen hitaat ja heikot valoimpulssit ovat välillä lähes huomaamattomia ja kenties vain silmän konstruktioita. Näin Tanner nivoo yhteen koko näyttelyn ja korostaa sitä, miten kapea-alaisia aistit ovat, kun luomme kuvaa todellisuudesta.
Markus Åström
Kuraattori
Emilia Tanner
Emilia Tanner (s. 1990) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta taidegrafiikan opintoalueelta vuonna 2021. Sundials on Tannerin neljäs yksityisnäyttely. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa ryhmänäyttelyissä, joita on järjestetty mm. seuraavissa gallerioissa: Galerie Anhava, Kohta, Forum Box, Kosminen ja Galleria Katariina. Emilia Tanner on Suomen Taidegraafikot ry:n ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Hänen taidettaan on Valtion taideteostoimikunnan ja Kiilto Family Oy:n kokoelmissa. Parhaillaan hän työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen yksivuotisen työskentelyapurahan turvin.
Näyttelyt nyt käynnissä
Elverket
Kiinni
Seuraava näyttely avataan tammikuussa
Sinne
Avoinna
ti–su klo 12–17
ma kiinni