Präppla performanssi Vaasassa 2023, työryhmä Cocker, Coyotzi Borja, Daus, Grayson, Saumya, Séraphin and SOUNDS. Kuva: Jaime Culebro.

Präppla oli Pro Artibuksen residenssitaiteilijan Lena Séraphinin (Vaasa Academill vuodet 2020-2023) kokeellinen teos, jonka toteutus tehtiin yhteistyössä Emma Cockerin, Andrea Coyotzi Borjan, Cordula Dausin, Ava Imogen Graysonin ja Vidha Saumyan kanssa. Teos esitettiin Vaasan Kauppatorilla lauantaina 20. toukokuuta 2023.

Freelance-kirjoittaja Petteri Enroth observoi performanssia ja kirjoitti teoksesta:

Vahvistin ruumiille paikassa: Muistiinpanoja Präpplasta

Three’s a crowd. Vuosisatoja vanha englantilainen sanonta tarkoittaa, että kaksi keskenään läheisen suhteen jakavaa ihmistä ei välttämättä kaipaa tilanteeseen kolmatta.

Yksityisestä yleisempiin tiloihin siirryttäessä voisi sanoa, että kolmesta ei todennäköisesti ole joukoksi. Näin toki voi käydä esimerkiksi tilanteissa, joissa kolme ihmistä ottaa yhteistä tilaa haltuun äänekkäällä ruumiillisella valtoimuudella. Tilanteet asettuvat vastinpariksi odotusarvoisen vakiintuneelle, tuntemattomien keskenään jakamalle, juuri ja juuri tiedostetulle tapettimaiselle yhteistunnelmalle.

Julkisessa tilassa olemisessa on kyse aistimusten jakamisesta ja yhteisestä hallinnoinnista. Siksi esittävän taideteoksen toteuttamiseen julkisessa tilassa liittyy välttämättä kysymyksiä vallasta. Valta sisältyy aistien, mittasuhteiden, tilallisen jakautumisen, tunnelmien, kulttuurimaantieteen, monumenttien ja sään kaltaisten hallitsemattomampien asioiden dynamiikkoihin, jotka yhdessä muodostavat tietyn hetken tai jakson jaetussa (urbaanissa) tilassa.

Vallan käsittelemisen osana julkista esitystä ei tarvitse olla suurisuuntainen ele, jolla sankarillisesti nostetaan arjen arkeologinen löytö kriittisten katseittemme eriteltäväksi ja arvioitavaksi. Esitys voi sen sijaan suunnata herkän valonsa niihin arjen eläviin ja ailahteleviin rakosiin, joissa valta vaikuttaa erottamattomasti kuin kokonaisuutta kasassa pitävä solulima. Valta ei palaudu manipulointiin ja sortoon, vaan on myös jotain paljon monimutkaisempaa. Se sisältää vaikkapa vallan tehdä jotain ennenkokematonta, spekuloida, tai tuntea jotain, jonka luuli unohtuneen.

Präpplassa oli mielestäni kyse tällaisesta hellästä, epäsuorasta ja kuiskauksenkaltaisesta arjen nyanssien ja voimien valaisusta.

Präppla on ryhmän Cocker, Coyotzi Borja, Daus, Grayson, Saumya, Séraphin & SOUNDS performanssiteos. Sen juuret ovat Lena Séraphinin Åbo Akademin Kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa suorittamassa post doc -tutkimusprojektissa Sharing Text, jonka hän on toteuttanut kolmivuotisella jaksollaan Pro Artibus -säätiön Vaasan-residenssissä.

Ruotsinkielinen sana ”präppla” merkitsee ”juttelua”, mutta onomatopoeettisena sanana se myös kuulostaa jutustelulta. Ajatus, että sosiaalisesti hyväksytyn virallinen merkityksen sisällä sykkii tuskin kuultavasti aistimellisten ja ruumiillisten vaikutelmien sydän, on keskeistä Präpplan eetokselle: asiat ja tekstit, sekä asiat teksteinä, ovat paljon enemmän elossa kuin tapaamme niitä kokea.

Präpplan juuret Séraphinin tutkimuksessa ovat sen verran runsaat, että olisi vaikea sanoa, missä tutkimus loppuu ja esittävä teos alkaa. Onneksi erottelu on myös tarpeeton. Präpplan kaksi esitystä Vaasan kauppatorilla osana Vaasan kuorofestivaalia kannatti kohdata juuri jalostettuina, hiottuina ja koreografioituina kenttätutkimuksina, jotka rakentuivat aiemmille kenttätutkimuksille.

Esityksessä kolme esiintyjää (Andrea Coyotzi Borja, Vidha Saumya ja Séraphin) vaelteli parinkymmenen minuutin ajan ympäri kauppatoria liiemmin reagoimatta toisiinsa ja lausuen välillä ääneen tekstejä kansioista, joita he kantoivat käsissään kuin turistit karttoja. Ääneen jutellut tekstit muodostivat kolmasosan teokseen sisältyvästä sävellyksestä, jonka aiempi versio ja kirjoittamista rajavaa score oli nimeltään Acousmatic. Esiintyjät olivat kirjoittaneet tekstit aiemmin samassa paikassa, minkä jälkeen äänitaiteilija Ava Grayson uudelleenjärjesteli ne kullekin esiintyjälle. Niiden sisältö koostui moniaistisista, ruumiillisista havainnoista siitä, millaista kauppatorilla on olla, ja etualalle nousi läsnä olevan ruumiin tapa altistua inhimillisen ja ei-inhimillisen, elävän ja elottoman sekä menneisyyden ja nykyhetken risteyskohdaksi.

Sävellyksen kaksi muuta kerrosta koostui Graysonin äänittämästä materiaalista, joka toistettiin eri kaiuttimista. Esiintyjät kantoivat mukanaan kaiuttimia, joista kuului lisää tori-impressioita liitettynä melismaattiseen, tekstittömään lauluun sekä leikeltyihin, änkytyksenkaltaisiin äännähdyksiin kielen rajoilla.

Kolmantena tasona toimi torin neljällä nurkalla seisovista kiinteistä kaiuttimista toistettu ääni, jolla oli suorempi materiaalinen suhde paikkaan. Se muodostui kenttä-äänityksistä ja syntetisaattoriäänistä, jotka perustuivat äänenkorkeuksiin, joilla tori värähtelee. Samaan tapaan kuin esiintyjät olivat kirjanneet paikan päällä aistimuksiaan ja esityksessä oli kyse tekstien tavoista resonoida paikan kanssa, Grayson oli käynyt torilla paikantaakseen sen ominaistaajuudet ja arkiset äänet.

Siis: kolme jutustelevaa esiintyjää kantamassa mukanaan sävellystä samalla kun torin kaiuttimista kuului sävellyksen kolmas taso. Elementtien kerrostuminen muodosti eräänlaisen vahvistetun mimesiksen siitä, millaista torilla on olla kaikkine ennakoimattomine aleatorisine tapoineen, joilla arkiset tapahtumat ja materiaalit kietoutuvat toisiinsa, voimistavat toisiaan, kaikuvat toisistaan, muistuttavat toisiaan, ajelehtivat erilleen. Kokonaisuus tarjosi häivähdyksiä siitä, miten meitä läpäisee, kummittelee ja kannattelee kaikki se mitä emme yleensä huomaa, ja miten jokainen asia on kaikkien muiden asioiden hetkestä toiseen muuttuva risteyskohta.

Teoksen teemoja ja vaikutuksia korostivat selvästi kahden esityksen tunnelmaerot, kun keskipäivän esitystä ympäröineet shoppailijat, kahvittelijat ja lapsiperheet vaihtuivat kaljoittelijoihin, teineihin ja poliisiautoihin.

Präpplassa kolmesta ei tullut joukkoa. Torin suurehkossa tilassa esitys oli haurauttaan lähes vaarassa kadota milloin vain. Teoksen herkän rytmin ja koreografian lisäksi tämä johtui siitä, että tuuli kantoi tuotannon ääniä paljon korvien ulottumattomiin. Keskipäivän esityksessä vieressäni istunut henkilö totesi ennen poistumistaan: ”Ei tässä kuulkaa tapahdu nyt yhtään mitään.” Luulen arvaavani joitakin syitä kanssakatsojani turhautumiselle. Esitykset vetosivat katsojuuteen, joka seuraisi Präpplaa enemmänkin torin mietiskelynä kuin sen valloittamisena. Samalla kun teos oli oleellisella tavalla kauppatorin konkretisointia, se oli yhtä paljon sillä spekulointia. Näiden vastavuoroisuudestahan filosofit meitä usein tapaavat muistuttaa.

Petteri Enroth

Projektin verkkosivut:
writinginpublic.space