Personae – persoonallisuuksien kuvia

Personae esittelee 33 taiteilijalta yli 60 henkilökuvaa tai henkilöihin liittyvää teosta Pro Artibus -säätiön kokoelmasta. Teokset ovat sadan vuoden ajalta ja ne kertovat monipuolisesti henkilökuvauksen perinteestä ja nykyisyydestä lyijykynäpiirroksista videomuotokuvaan.

Latinan persona tarkoitti alun perin näyttelijöiden käyttämiä naamioita. Jo ennen antiikin roomalaisia käyttivät kreikkalaiset teatteriesityksissä naamioita, joiden avulla katsojat saattoivat tietää, oliko lavalla oleva henkilö koominen vai traaginen hahmo. Naamio kertoi sen, miten hahmo ja hänen käytöksensä oli tulkittavissa.

Nykyään persoonallisuus määritellään ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen muodostamaksi kokonaisuudeksi. Sen ajatellaan olevan enemmän tai vähemmän pysyvä, mutta se voi myös muuttua.

Niin historialliset kuin nykytaiteilijat ovat pohtineet tai pohtivat edelleen klassista kysymystä siitä, miten kuvata henkilöä kokonaisuutena? Miten tavoittaa mielen ja sielun maisema eikä pelkästään rajoittua kuvaamaan kasvojen piirteitä? Taiteilijat kuvaavat usein omaa itseään, läheisiään tai toteuttavat tilaustöitä henkilöaiheiden parissa. Omakuvat, muotokuvat ja henkilöaiheet vaihtelevat paljon tyyliltään ja esitystavoiltaan. Edustusmuotokuva on teosmuodoista virallisimpia, kun taas läheisten muotokuvat voivat olla hyvinkin intiimejä teoksia. Toisaalta jokin yllättävä henkilökohtaiselta tuntuva piirre voi tehdä suuren vaikutuksen julkisuudesta tunnetun henkilön muoto- tai omakuvassa.

Taiteilijat tekevät omakuvia useista syistä. Aihe on lähellä ja henkilökohtainen, minkä lisäksi taiteelliseen työskentelyyn liittyy henkilökohtaisuus, jolloin myös kysymys minuudesta ja sen erilaisista muodoista on houkutteleva kuvauksen kohde. Omakuva on myös kuvaus taiteilijuudesta, joko identiteetistä tai roolista. Miltä taiteilijan tulee näyttää?

Muotokuvauksen perinteisimpänä lajina, ja valitettavan usein vähiten kiinnostavana, pidetään edustusmuotokuvaa. Monien mielestä tällaiset muotokuvat ovat ainoastaan perinteen pakonomaista ylläpitoa, eivät laisinkaan elävää taidetta. Voi kuitenkin todeta, että myös perinteessä on elämää, ja muotokuva on kuitenkin sekä todiste eläneestä ihmisestä että kuvaus hänestä. Tähän perustuu vanhojen muotokuvien viehätys: tuo tuossa on kuin elävä vaikka on kuollut ja kadonnut. Muotokuva sekoittaa aikakäsityksiämme, koska mennyt tulee konkreettisesti tätähän hetkeen ja tilaan.

Henkilökuvissa voi esiintyä persoona itse tai jokin häneen assosioituva asia tai paikka. Ryhmäkuvat voivat kuvastella joukon dynamiikkaa tai esitellä heidät ulkomaailmalle. Välillä henkilökuva on propagandistinen, kun taas toisinaan on kuin toteamus: hän oli tässä. Edessäsi on persoona, mutta millainen?

FT Juha-Heikki Tihinen