Uudessa näyttelyssään Architectural Digest Jaakko Pietiläinen jatkaa samojen aiheiden työstämistä, joita hän on käsitellyt aikaisemmissa näyttelyissään ja teoksissaan. Näyttely on arkkitehtoninen tutkielma, jossa hän esittelee kaksi labyrinttimaisia tiloja kuvaavaa teosta: videoteoksen ja monumentaalisen digitaalisen tulosteen. Pietiläinen on ammentanut inspiraatiota muun muassa modernistisesta arkkitehtuurista, pelimaailmasta sekä on- ja offline-ilmiöistä. Pietiläinen saa aikaan epämiellyttävän tunnelman, johon koominen ja inhimillinen näkökulma tuo kuitenkin lämpöä. Ihminen ja arkkitehtuuri sulautuvat hänen taiteessaan yhteen: rakennuksista tulee fyysinen, sisäisesti resonoiva kokemus.

Pietiläisen taiteessa arkkitehtuuri on usein väline, jolla hän viestii ajatuksia ajasta ja muuttuvasta ihmisestä. Rakennukset toimivat aikakapselina ja ruumiillistumina energioista, jotka vallitsivat niiden rakennusaikana. Rakennukset kertovat jotain ihmisistä, heidän maailmankuvastaan, arvopohjastaan ja unelmistaan. Pietiläinen tarkastelee kontrastia, joka voi syntyä arkkitehdin vision sekä valmiin rakennuksen ja sen käyttäjien todellisuuden välille. Tämä on aluetta, jolla utopiat ja realiteetit kohtaavat. Koska väestörakenne ja kaupunkiympäristö muuttuvat jatkuvasti, rakennuksella voi olla elinkaarensa aikana monia ulkomuotoja ja käyttötarkoituksia.

Sentences-videoteoksen kantavana teemana ovat liminaaliset tilat. Liminaalisuutta voidaan kuvata välitilaksi ja kynnykseksi kahden elämänvaiheen välillä. Arkkitehtuurin kontekstissa kyse on siirtymiseen käytettävistä tiloista, kuten käytävistä, tunneleista ja portaista, tai tiloista, jotka ovat itsekin muuttumassa tai odottavat käyttöä tyhjillään. Pietiläinen tarttuu liminaalisen tilan estetiikkaan, jota populaarikulttuuri hyödyntää kauhugenren elokuvissa sekä peleissä. Tärkeänä elementtinä on tyhjyys, ihmisten ja toiminnan poissaolo. Koko teoksen ydin ja tunnelma syntyy siitä, mitä ei nähdä. Video perustuu yhteen pitkään kamera-ajoon ja ”no clip” -konseptiin, jossa ympäristön fyysiset rajoitteet eivät koske kameraa. Se ei törmää seiniin ja kattoon, vaan kulkee kummituksen lailla niiden läpi tilasta toiseen. Teoksen minimaalinen äänimaisema syntyy loisteputkista, ilmanvaihtojärjestelmistä sekä askeläänistä kokolattiamatolla ja linoleumilattialla. Äänimaisema ankkuroi teoksen kokemuksiin dissosiaatiosta, nostalgiasta, déjà-vusta ja levottomuudesta.

Pietiläinen ei ole aiemmin taiteilijana työskennellyt kaksiulotteisten teosten parissa. Architectural Digest näyttelyssä hän esittelee julkisivupiirroksen Suunnitelma. Teos koostuu viidestätoista vedoksesta, jotka yhdessä muodostavat laajan panoraaman. Teos kuvaa muistinvaraista rakennusta: lapsuuden muistoa, joka on helppo saavuttaa ajallisesta ja tilallisesta etäisyydestä huolimatta. Pietiläinen työskentelee teoksessa toiston ja hienovaraisen variaation parissa. Tämä yhdistettynä teoksen suureen kokoon ja yksityiskohtaisuuteen tekee kokonaisuudesta hallusinatorisen paikan.

Pietiläinen muistuttaa digitaalisen maailman olevan yhtä lailla rakennettu tila, jossa me liikumme ja joka vaikuttaa yhä enemmän käsitykseemme ympäröivästä todellisuudesta.

Markus Åström
Kuraattori