Syyskuussa 2023 vihitään Gunzi Holmströmin teos Sieni (2023) Hanasaaren taidepuistossa. Pro Artibus -säätiö on toiminut hankkeen taideasiantuntijana. Taideteoksen ovat tuottaneet Hanasaaren kulttuurikeskus, Konstsamfundet ja Pro Artibus -säätiö.
Interaktiivinen taideteos Sieni koostuu oliivinvihreästä pronssiveistoksesta ja uneliaasta, suggestiivisesta äänimaailmasta. Maahan asennetut sensorit tallentavat sienirihmastojen ja puiden juurien välistä kommunikaatiota. Signaaleista syntyy omalaatuista musiikkia, jota voi kuulla teoksen lähettyvillä Hanasaaren lounaisella niemellä, merenrannan tuntumassa.
Teosta on inspiroinut ekologinen tutkimus, jonka kokeissa on osoitettu sienillä, puilla ja muilla kasveilla olevan aktiivista älyllistä toimintaa ja laajaa yhteistyötä. Kuvataiteilija Gunzi Holmström haluaa herättää uteliaisuutta näitä monimutkaisia prosesseja kohtaan, jotka tapahtuvat maan alla, silmiemme ulottumattomissa. Pehmeä ja meditatiivinen äänimaailma välittää kokemuksen siitä, että ympärillämme oleva luonto on elämää ja tietoisuutta.
Sieni on Holmströmin kolmas julkinen taideteos. Teknillisen suunnittelun ja toteutuksen on tehnyt Jari Lehtinen, ja teoksessa käytetään tanskalaisen Aluphonen valmistaman Bell Tree -soittimen ääniä.
Gunzi Holmströmin taiteeseen voi tutustua taiteilijan kotisivuilla www.gunholmstrom.com