Hae sivustolta

Elverket ke–su klo 11–17 | Sinne kiinni 18.3.–12.4. Seuraava näyttely avautuu 13.4.

Sinna Virtanen kertoo residenssiajastaan Korppoossa

Sinna Virtanen on ollut ensimmäinen taiteilija uudessa Korppoon saaristoresidenssissämme. Tässä artikkelissa Sinna kertoo kesäkuussa 2021 alkaneesta kuuden kuukauden pituisesta residenssistään.

 

”Puolen vuoden saaristoresidenssi Korpoströmissä on ollut minulle monella tapaa käänteentekevä.

Olen työskennellyt residenssissä praktiikan parissa, jossa keskeisintä on lempeys ja myötätunto, huokoisuus ja pehmeys. Se on ollut ajoittain kivuliasta ja turhauttavaa.

Tuntuu kuitenkin, että residenssin aikana olen monella tapaa päässyt taiteellisessa työskentelyssäni sellaisille alueille, sellaisiin tiloihin, paikkoihin ja maisemiin, joissa en ennen ole koskaan ollut.

Kun tulimme Korppooseen, lapseni oli puolivuotias vauva. Nyt hän kävelee ja sanoo sanoja ja poimii itse marjoja. On ollut merkityksellistä saada elää tämä elämänvaihe Korppoossa. Itselleni oli keskeistä, että myös perheeni oli tervetullut residenssiin ja se, että olen niin pienen lapsen vanhempi ei ollut este tulla valituksi.

Olen residenssin aikana viettänyt ihania pitkiä kesäpäiviä ja syysiltoja korppoolaisten uusien ja vanhojen ystävieni kanssa. Olemme purjehtineet autioille saarille uimaan ja makoilemaan kallioilla, olemme tanssineet juhannustangon ympärillä, katsoneet kesäyössä ulkoilmaelokuvia ja syöneet pitkiä illallisia syksyisen pimeän meren myrskytessä ulkona.

Olen viettänyt paljon aikaa myös yksin. Olen mennyt melkein joka päivä työhuoneelleni Saaristokeskukseen. Siellä olen kirjoittanut, lukenut, mietiskellyt, tuijottanut ikkunasta ulos merimaisemaa.

Olen kävellyt yksin paljon metsissä ja juossut myös.

Olen saanut seurata Saaristokeskuksen meribiologisen aseman biologien työskentelyä. Olen päässyt heidän mukaansa merelle, saanut olla heidän mukanaan keräämässä näytteitä ja purkittamassa niitä. Olen seurannut erään kokeen valmistumista kuuden kuukauden ajan. Näillä retkillä olen käynyt antoisia keskusteluja Itämerestä, sen luonnosta ja ilmiöistä, asukkaista ja vedenalaisista maisemista. Olen kiitollinen siitä, että biologit päästivät minut seuraamaan arkista työskentelyään, jossa on jotain hyvin intiimiä.

Kun tulin residenssiin annoin itselleni tehtävän, että en pyri mihinkään. Että menen vain tiettyinä aikoina työhuoneelle, kirjoitan jos tunnen sisäistä tarvetta siihen, en suorittaakseni. Luen sitä mitä juuri sillä hetkellä haluttaa lukea. Ja että minulla on koska tahansa lupa lähteä ulos, poistua huoneesta. Tehtävään kuului, että en hae myöskään yhteistyöstä tutkijoiden kanssa mitään tiettyä, vaan yritän vain antautua kohtaamisille. Tekstiä alkoi syntyä ja se kutsui minua palaamaan luokseen, useammin ja useammin.

Elokuussa huomasin yllätyksekseni, että minun teki mieli tehdä esitys.

Kutsuin Korppooseen pariksi päiväksi kanssani työskentelemään kaksi muuta taiteilijaa, äänisuunnittelija Tatu Nenosen ja näyttelijä Malou Zilliacuksen. Halusin yhteisessä työskentelyssämme vaalia niin ikään myötätunnon ja lempeyden periaatetta. Työskentelimme verkkaisesti. Leijonanosa ajasta meni purjehtimiseen, eväiden tekemiseen ja syömiseen.

Olin ennen työryhmän tuloa Korppooseen etsinyt meille näyttämön, joka sijaitsi Konungskärin autiolla saarella. Maloulla oli mukanaan kaksikuukautinen vauva, joka oli tietenkin mukana harjoituksissa. Harjoittelimme aina silloin, kun vauva nukkui. Onnistuimme parin yhteisen päivän aikana tekemään residenssissä kirjoittamani tekstin pohjalta pienen esityksen piilotetusta suremattomasta surusta ja merenalaisista niityistä.

Yleisö koostui Pro Artibuksen väestä, jotka olivat Korppoossa ekskursioilla sekä paikallisista ihmisistä. Kokemus esityksestä oli monella tapaa erityinen, monella tapaa ihana. Siitä oli kevyttä ja mielenkiintoista jatkaa työskentelyä, kohti Hangossa 2022 häämöttävää ensi-iltaa.

Korppoossa erityisintä minulle on ollut aika, jonka olen saanut pyhittää ajattelulle, luonnossa olemiselle ja kohtaamisille. Kaksi viikkoa sitten työhuoneelleni ilmestyi yllättäen kahdeksan teologia. Juttelimme pitkään ja vaihdoimme yhteystietoja. Kohtaaminen heidän kanssaan oli minulle hyvin erityinen ja myös merkittävä teoksen kannalta. En usko, että olisin missään muualla jaksanut tai tajunnut antautua sellaiselle tilanteelle, kuin juuri tyhjässä aavemaisessa Saaristokeskuksessa lokakuun iltapäivänä.

On ollut häkellyttävää huomata, miten erilainen Korpoström on keskellä kesää ja nyt marraskuussa. Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä tämän muutoksen maisemassa, että olen saanut kokea sekä idyllisen ja hektisen kuplivan saaristokesän että yhtäkkiä ihmisistä tyhjän kylän ja aamuisin kylmässä höyryävän meren.

On ollut maagista tuijottaa aamuista muuttuvaa merimaisemaa ja käydä kastautumassa ensin lämpenemässä sitten taas kylmenevässä vedessä. Suhteeni Itämeren luontoon, erityisesti Saaristomereen on aivan toisenlainen kuin puoli vuotta sitten. Sitä suhdetta aion vaalia ja syventää jatkossakin.”

Pro Artibus -säätiön uusi residenssiohjelma Saaristokeskus Korpoströmissä toteutetaan yhteistyössä Turunmaan saaristosäätiön ja Åbo Akademin meribiologisen tutkimusaseman kanssa.

Residenssi on pilottihanke, jonka tarkoituksena on yhdistää ympäristö- ja merentutkimus taiteeseen. Taiteilijalla on työhuone saaristokeskuksessa ja asuinpaikka Lillstuganissa keskuksen vieressä. Saaristokeskus Korpoström on vierailukeskus, jossa tiede, luonto, taide ja kulttuuri kohtaavat. Rakennus toimii tukikohtana Åbo Akademin meribiologiselle tutkimukselle Saaristomerellä, Metsähallituksen toiminnalle Saaristomeren kansallispuistossa ja biosfäärialueen opetustoiminnalle, Biosfääriakatemialle. Residenssiohjelman kesto on kuusi kuukautta.