Hae sivustolta

Elverket ke–su klo 11–17 | Sinne ti–su klo 11–17

Naisten rakkaus

Naisten rakkaus 1800-luvulta tähän päivään

Naisten rakkaus on Galleria Elverketin tämänhetkisen näyttelyn teema. Suomi on eräs harvoja maita, jossa sekä miesten että naisten homoseksuaalisuus oli laitonta ja sen rangaistavuus oli voimassa vuosien 1894–1971 välisenä aikana. Tämä näyttely juhlistaa homoseksuaalisuuden dekriminalisointia vuonna 1971, mutta se muistuttaa myös siitä, että seksuaalisuuksien ja sukupuolien kirjoon kohdistuu tänäkin päivänä ennakkoluuloja ja syrjintää. Monissa homoseksuaalisuuden historiaa käsittelevissä julkaisuissa ja näyttelyissä naisten välinen rakkaus on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin miesten. Naisten rakkaus on viiden taiteilijan tuotantoon perustuva matka naisten väliseen rakkauteen ja sen erilaisiin muotoihin.

Näyttelyn teosten aikajana ulottuu 1890-luvulta tähän päivään ja esillä on niin historiallisia kuin Elverketiin varta vasten valmistettuja teoksia. Samalla näyttely esittelee sitä, miten erilaisia sukupuoliin ja seksuaalisuuteen liittyviä ilmiöitä on käsitelty erilaisilla tavoilla ja miten monipuolinen kuvasto avautuu katsojalle. Samalla näyttely on yritys hahmottaa identiteettien ja seksuaalisuuksien luokitteluun ja määrittelyyn liittyvää vastapuolta. Nimittäin sitä, miten esimerkiksi taide voi käsitellä erilaisia identiteettejä vapaasti ja määrittelyjä paeten.

Naisten rakkaus pyrkii myös esittelemään sekä historiallisia ja nykyisiä tapoja käsitellä naiseutta ja feminiinisyyttä alueena, jota ei tarvitse määritellä koko ajan mieheyden avulla. Näyttelyn kuvasto ja teokset osoittavat sen, miten laaja feminiinisen alue on ja miten sen erilaiset representaatiot pakenevat määrittelyjä, mutta myös luovat uusia todellisuuksia.

Norjalaisen valokuvaajan Marie Høegin (1866–1949) valokuvissa näyttäytyy identiteeteillä leikittely ristiinpukeutumisen ja muiden sukupuolta karnevalisoivien ilmiöiden kanssa. Taidemaalari Ester Heleniuksen (1879–1955) kirjeenvaihtoa tarkasteltiin perinteisesti heteroseksuaalisena rakkautena, mutta taidehistorian professori Tutta Palinin viimeaikaiset julkaisut osoittavat sen, miten taiteilija kävi rakastavaa kirjeenvaihtoa toisten naisten kanssa. Heleniuksen kukkamaalaukset yhdistävät aistimellisen ja yliaistillisen omaperäisellä tavalla. Tove Janssonin (1914–2001) tuotannosta on esillä erilaisia omakuvia ja muuta hänen autofiktiivistä materiaaliaan, joissa naisten väliset suhteet ja erilaiset identiteetit ovat keskeisellä sijalla. Emma Helle (1979) tunnetaan monipuolisena kuvanveistäjänä, jonka veistoksissa feminiininen keho on keskiössä. Sitä käsitellään näyttävänä ja kiehtovana aiheena, ja veistoksissa tapahtuu naiseuden juhlintaa 1970-luvun feminististä keskustelua varioiden. Kuvataiteilija Edith Hammarin (1992) seinämaalaukset gallerian seinillä tuovat näkyviin queerit ja epänormatiiviset identiteetit. Tukholmassa opiskellut kuvataiteilija piirtää suoraan seinään teoksia, jotka tuovat näyttelyyn sekä narratiivisuutta että identiteettipelin.

Näyttely tuo esille sen, miten erilaisilla tavoilla normeja voidaan murtaa ja miten identiteettien moninaisuus näkyy niin 1800-luvun lopulla, 1900-luvun modernismissa kuin nykytaiteessakin. Kukkien kieli, karnevalismi, arkielämä, queer-tutkimus ja henkilökohtaisen poliittisuus ovat kaikki termejä, joilla näytteillä olevia teoksia voi kuvata. Näyttely ei pyri olemaan naisten rakkauden koko kirjo, mutta se pyrkii esittelemään sen historiallisia kerroksia ja erilaisia sävyjä, jotka edelleen ovat olemassa meidän ajassamme.

FT Juha-Heikki Tihinen

 

Kuvitus: Edith Hammar.

Helsingissä syntynyt Edith Hammar (1992) opiskeli Tukholmassa ensin Gerlesborgsskolanissa ja Ruotsin taideakatemiassa 2014–2017. Hän työskentelee monipuolisesti taiteilijana ja julkaisi ensimmäisen sarjakuva-albuminsa Homo Line vuonna 2020. Albumi herätti paljon kiinnostusta, koska se käsittelee oivaltavasti niin suomenruotsalaistaustaisen tuntoja Ruotsissa kuin nuorten aikuisten elämää ja kokemuksia niin uudessa kuin vanhassa kotimaassa. Hammarin piirrostyyli on helposti tunnistettava ja omaperäinen, esimerkiksi Homo Linessa taiteilija käy oivaltavasti keskustelua Tom of Finlandin ja hänen perintönsä kanssa. Hammarin queerit hahmot seikkailevat niin sarjakuvissa kuin seinäpiirroksissakin ja muokkaavat käsityksiämme identiteeteistä, kehoista, seksuaalisuuksista ja sukupuolista. Taiteilijan tuotanto osoittaa, miten eri tavalla koemme piirroksen sarjakuvassa kuin gallerian seinillä, vaikka olisikin ilmiselvää, että sama taiteilija on luonut molemmat visuaaliset todellisuudet.

 

Ester Helenius (1875–1955) oli suomenruotsalainen taidemaalari, joka opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1892–1898. Helenius vietti runsaasti aikaa Pariisissa ja piti siellä myös näyttelyitä. Taiteilijan teokset edustavat ranskalaista värimaalausta ja hän saikin runsaasti tunnustustaan urallaan. Hänet valittiin Suomen taiteilijaseuran kunniajäseneksi vuonna 1944. Helenius oli kiinnostunut mystiikasta ja teosofiasta, mikä näkyy hänen teoksissaan esimerkiksi androgyynisissä ihmiskuvissa. Taiteilija kuvasi maalauksissaan naismaskuliiniuutta ja feminiinisiä nuoria miehiä. Taidehistorian professori Tutta Palin on julkaissut viime vuosina lukuisia Heleniusta käsitteleviä tutkimuksia, joissa on tuotu esiin myös Heleniuksen naissuhteet ja se, miten taiteilija määritteli taiteessaan uudelleen identiteettejä ja niiden representaatioita. Heleniuksen kukkamaalaukset ovat kuin kahden maailman rajalla, sillä niissä ilmenee sekä materiaalinen aistillisuutta että mystistä aineettomuutta kiehtovalla tavalla.

 

Emma Helle (1979) on suomalainen kuvataiteilija, joka opiskeli Kuvataideakatemiassa Helsingissä 1999–2007 ja josta valmistui Kuvataiteen maisteriksi. Helle on kuvanveistäjä ja hänen pääasiallisia materiaalejaan ovat keramiikka ja puu. Hänen teoksissaan näkyy materiaalinen oivaltavuus, syvällinen taidehistorian tuntemus ja karnevalistinen kehollisuus. Hän saattaa esimerkiksi poimia teosideoita posliinifiguureista, joista hän luo omat sensuaaliset ja materiaalisesti loisteliaat versionsa. Helle työstää taiteessaan ihmiskuvaa monipuolisesti ja hänen veistoksissaan näkyy koko kehollisuuden spektri. Erityisesti naiskeho näyttäytyy monipuolisesti, leikkisästi ja aistillisesti kuvattuna. Taiteilija luo usein installaatioita, jotka kääntävät perinteiset ajatuksemme kuvanveistosta päälaelleen ja sekoittelevat esimerkiksi taidehistoriallisia viitteitä ja puutarhaviittauksia eleganteiksi kokonaisuusiksi, joissa huumori, laaja perinteen tuntemus ja nykytaiteen identiteettileikittely yhdistyvät.

 

Marie Høeg (1866–1949) oli norjalainen valokuvaaja, joka asui ja työskenteli Hangossa ja Tammisaaressa 1888–1895. Hän oli ensimmäinen, joka toimi ammattilaisvalokuvaajana molemmilla paikkakunnilla. Muutettuaan takaisin Norjaan Marie Høeg tapasi elämänkumppaninsa Bolette Bergin (1872–1944), ja he perustivat yhteisen valokuvastudion 1895, joka toimi ensin Hortenissa ja vuodesta 1903 lähtien Oslossa. Valokuvauksen lisäksi he julkaisivat myös valokuvakirjoja. Sekä Berg ja Høeg toimivat valokuvaajina ja naisaasialiikkeen aktiiveina. Høegin lasinegatiivit löydettiin 1980-luvulla, minkä jälkeen niitä on esitelty monissa näyttelyissä. Høegin kuvissa näkyy identiteeteillä leikittelyä ja esimerkiksi ristiinpukeutumista. Hän voi vaihtaa myös tyypillisen mieskuvan päähenkilöksi naisen ja luo tällä tavoin uuden tulkinnan sukupuolistereotypian tilalle. Nämä kuvat leikittelevät representaatioilla ja osoittavat sen, miten pohdinta identiteeteistä ja seksuaalisuuksista oli jo 1800-luvun lopulla osa ihmisten elämää.

 

Taiteilijaperheeseen syntynyt monitaiteilija Tove Jansson (1914–2001) opiskeli Tukholman taideteollisessa oppilaitoksessa 1930–1933, minkä jälkeen hän palasi Helsinkiin ja opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1933–1935. Jansson on eräs kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita, jonka Muumi-kirjoja – ja sarjakuvia on käännetty kymmenille eri kielille. Jansson piti itseään enemmän taidemaalarina kuin kirjailijana ja toteutti myös paljon monumentaalimaalauksia. Hän toimi myös pilapiirtäjänä, kuvittajana ja toteutti paljon erilaisia projekteja, jotka liittyivät muumeihin. Janssonin kirjallisessa tuotannossa on hyvin monipuolista identiteettipeliä, minkä lisäksi hänen ns. aikuisten kirjoissaan löytyy paljon normeja purkavia henkilöhamoja. Jansson punoi omaelämänkerrallisia aineksia omiin teoksiinsa ja esimerkiksi Reilua peliä (1989) päähenkilöiden Jonnan ja Marin esikuviksi on helppo tunnistaa taiteilija ja hänen pitkäaikaisen elämänkumppaninsa taidegraafikko Tuulikki Pietilä (1917–2009). Pietilä toimi myös Taikatalven Tuutikin esikuvana.

Näyttelyt nyt käynnissä

Ilmainen sisäänpääsy

Elverket

Auki:
ke–su
11–17

Sinne

Auki:
ti–su
11–17