Hae sivustolta

Elverket ke–su klo 11–17 | Sinne kiinni 18.3.–12.4. Seuraava näyttely avautuu 13.4.

Maa meren takana – suomalaistaiteilijat Islannissa

Nordens hus Reykjavík, Islanti

Maa meren takana on oikeastaan tangonimi. Tangossa Satumaa lauletaan siitä, miten aavan meren tuolla puolen on maa, jossa kaikki on paremmin ja jonne pääsystä kaikki haaveilevat ainakin salaa sisimmässään. Tango summaa suomalaisen kaukokaipuun, mutta se kertoo myös haaveilusta, kaipuusta parempaan ja utopioiden merkityksestä. Taiteen ja fantasian välinen suhde on ryhmänäyttelyn keskiössä, jossa viisi suomalaistaiteilijaa esittelevät omia teoksiaan, joihin liittyy ajatuksia ja haaveita paremmasta maailmasta. Näyttelyn teokset kertovat haaveilun ja kaipuun ohella myös siitä, mitä tapahtuu erilaisten todellisuuskäsitysten törmätessä ja pohtivat myös sitä, kenen kokemukset ovat arvokkaita.

Näyttelyn taiteilijat kertovat tarinoita, joissa historialliset ja kuvitellut tapahtumat paljastavat oleellisia asioita kokemuksemme rajoista ja tähdentävät eläytymiskyvyn tärkeyttä. Heidän taideteoksensa kertovat siitä, että taide on mielikuvitusta, mutta se kykenee muuttamaan meitä ja maailmaa. Taide on vapaa kulkemaan minne vain ja miten vain, mutta olemmeko me katsojat tarpeeksi vapaita seuraamaan taidetta kaikkiin sen mahdollisiksi tekemiin maailmoihin ja todellisuuksiin?

Näyttelyn on tuottanut Pro Artibus -säätiö ja sen on kuratoinut säätiön kuraattori Juha-Heikki Tihinen. Se on jatkoa Veden varassa -näyttelylle, joka esitteli islantilaisten nykytaiteilijoiden teoksia Helsingissä ja Tammisaaressa vuonna 2016.

FT Juha-Heikki Tihinen

Taiteilijat

Erik Creutzigerin (1982) maalauksissa maisemalla on sekä fyysinen että psyykkinen olemuksensa. Taiteilijan luomat maailmat ovat ehkä kadonneita paratiiseja tai haavemaita, mutta niiden herättämät tunnekokemukset ovat vahvasti tässä ja nyt. Fantasia ei merkitse pelkkää pakoa todellisuudesta, vaan se on kyky kokea jotakin toisin. Creutzigerin taide on ehdottelun ja suostuttelun taidetta, joka puhuu ambivalenssin kauneudesta ja tärkeydestä.

Marjo Levlinin (1966) Oblivion -O Blif Igen (2015) on kuvaus matkasta, jossa taiteilija kulkee lapsuutensa Maalahdelta Coloradoon ja Kaliforniaan seuraten maasta muuttaneita sukulaisiaan. Runollisessa teoksessa mennyt ja nykyinen solmiutuvat, kun Levlin pohtii maastamuuton ja unelman paremmasta todellisuudesta välistä suhdetta. Levlinin oma kertojaääni kuljettaa katsojan matkalle, jossa historia tulee tähän hetkeen. Katso teos täältä

Carl Sebastian Lindbergin (1978) Punainen perintö (2018) käsittelee Suomen sisällissodan tapahtumia ja sen vaikutusta. Taiteilijan isoäidin isän osallistuminen sotaan hävinneellä puolella ja sen jälkeinen vankileiriaika ovat jättäneet syvät jälkensä Lindbergin sukuun tavalla, jotka näkyvät vielä sadan vuoden jälkeen. Teos näyttää oivaltavasti valtiollisen ja yksityisen historian kohtaamisen. Katso teos täältä

Susanna Majurin (1978) on työskennellyt ja esitellyt teoksiaan usein Islannissa. Taiteilijan valokuvissa erilaiset todellisuudet linkittyvät toisiinsa ja kuvasta tuleekin tässä ja nyt oleva, mutta samalla jonnekin toisaalle viittaava. Majurin käsissä valokuva paljastaa unenomaiset ja salaperäiset puolensa ja taiteilijan runollinen kuvakieli vie katsojan moniin todellisuuksiin.

Pauliina Turakka Purhosen (1971) kangasveistokset perustuvat hänen omiin lapsuudenkokemuksiinsa keskiaikaisista veistoksista. Omissa teoksissaan taiteilija käsittelee niin kehollisuutta ja taidehistoriaa iholle tulevalla tavalla. Malleina on hän itse ja hänen läheisensä, jotka lainaavat ulkonäkönsä Turakka Purhosen fantastisiin kuvaelmiin, jossa näkyy koko maailma taivaan ja helvetin välillä.