Erik Creutziger ateljeessaan Villa Snäcksundissa. Kuva: Eveliina Tuulonen / Pro Artibus.
Taidemaalari Erik Creutzigerin kevät 2026 on ollut täynnä tapahtumia. Hän muutti maaliskuussa Pro Artibus -säätiön stipendiaattina Tammisaaressa sijaitsevaan Villa Snäcksundiin. Toukokuun puolivälissä aukeaa myös Tammisaaressa taiteilijan yksityisnäyttely Galleria Elverketissä ja viikkoa myöhemmin avautuu toinen yksityisnäyttely Vaasan taidehallissa. Lisäksi Creutzigerin ehdotus teoksesta GRO-taloon voitti taidekilpailun keväällä 2026.
Taiteilija muutti Villa Snäcksundiin Helsingistä, mutta hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Sipoossa. Creutziger aloitti kuvataideopintonsa Västra Nylands folkhögskolanissa 2002–2003, minkä jälkeen hän opiskeli Vapaassa taidekoulussa 2003–2007. Valmistuttuaan taidemaalariksi hän jatkoi opintojaan Kuvataideakatemiassa, josta hän suoritti Kuvataiteen maisterin tutkinnon vuonna 2013.
Creutziger on tunnettu koloristisista ja fantasiantäytteisistä maalauksistaan, jotka ovat pitkälti esittäviä, mutta sisältävät myös abstrakteja elementtejä. Hän on saanut Stina Krookin säätiön, William Thuringin, Grönqvistin säätiön ja Maire Gullichsenin palkinnot. Taiteilijan teoksia on muun muassa Kiasman, Saastamoisen säätiön, Helsingin taidemuseon, Salon taidemuseon ja Pro Artibus -säätiön omistuksessa ja monissa suomalaisissa yksityiskokoelmissa. Erik Creutziger on Taidemaalariliiton, Kuvaston ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen.
Pro Artibus -säätiön kuraattori Juha-Heikki Tihinen haastatteli taiteilijaa 2025–2026.
Milloin ja miten tiesit haluavasi tulla kuvataiteilijaksi?
Arvelisin, että se oli aika varhain, jo teini-ikäisenä. Minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja halu tuoda esiin luovalla toiminnalla sisäistä maailmaani. Eräs keskeisiä etappeja oli Mika Waltarin novelli Kuun maisema. Teos tuotti syvän tunnekokemuksen ja hahmotin taiteellisen vapauden merkityksen, mikä taas toimi katalysaattorina omalle tekemisen ilolleni.
Olet opiskellut Västra Nylands folkhögskolanissa (VNF), Vapaassa taidekoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Onko sinulla erityisiä muistoja opiskeluajoiltasi?
Vuosi VNF:ssa oli intensiivisen kehityksen aikaa. Koulun virikkeellinen ja kansainvälinen ilmapiiri tarjosi minulle mahdollisuuden toimia kaltaisteni kanssa. Hyvä yhteishenki teki verkostoitumisesta houkuttelevaa, minkä lisäksi yhteenkuuluvaisuuden kokemus oli hyvin merkityksellinen. Muistan erityisen hyvin opintomatkat Pietariin ja Haapasaloon.
Vapaan taidekouluun pääseminen vuonna 2003 oli käänteentekevä. Neljä opiskeluvuotta mahdollisti syventymisen maalaamisen perusteisiin: tällöin aloin ymmärtää väriteorioita, miten työskennellä valöörien kanssa ja sitä, miten valo määrittelee värin intensiteetin. Syvennyin myös maalauksen käsityöläismäisiin perusteisiin ja teknisiin valmiuksiin. Kyseessä oli intensiivisen taiteellisen kypsymisen aika.
Kuvataideakatemiassa arvostin monipuolisia mahdollisuuksia ja kattavaa kurssitarjontaa, jotka antoivat omalle työskentelylleni hyvät perusteet. Voimakkaammin mieleen jääneitä kokemuksia olivat opintomatka Venäjän Karjalaan kielitieteilijäopiskelijoiden kanssa, mistä seurasi näyttely Keravan ja Lappeenrannan taidemuseoissa, ja toinen opintomatka Venetsian biennaaliin. Henkilökohtainen merkkipaalu oli yksityisnäyttelyni Kuvataideakatemian Kasarminkadun galleriassa. Näyttely käsitti laajan valikoiman teoksia, joiden kohdalla koin sekä ilmaisuni kypsyneen että sain vahvistuksen omasta taiteellisesta suunnastani.
Mistä saat ideat teoksiisi?
Ideani syntyvät usein elettyjen kokemuksien ja kuvitteellisten elementtien välimaastossa. Luovassa prosessissani keskeistä on itselleni merkityksellisten muistojen sekä äkillisten ja intuitiivisten virikkeiden yhdistely. Minua kiehtoo miten koettu ja mielikuvituksellinen kohtaavat. Lähtökohtanani voivat olla paikat, joihin haaveilen pääseväni, tai kaipaus toiseen todellisuuteen. Teoksieni keskiössä ovat värit ja valo. Usein lähtökohtanani on tietty väri tai väriulottuvuus, mistä tarina tai aihe alkaa kehittyä. Lapsuudenmuistot, paikkojen menneisyys, hylätyt talot ja meri ovat aina olleet ja ovat edelleen tärkeitä inspiraationlähteitä.
Mitkä taiteilijat ovat sinulle merkityksellisiä?
On paljon itselleni merkityksellisiä taiteilijoita, mutta sanoisin, että näkemykseni on myös muuttunut aikojen saatossa. Minuun ovat tehneet suuren vaikutuksen esimerkiksi Leena Luostarinen, Edvard Munch, Peter Doig, David Hockney, Georg Baselitz, Jarl Ingvarsson, Tor Arne, Tal R, Markus Copper ja Anselm Kiefer.
Mikä maalaamisessa kiehtoo? Voisitko ajatella työskenteleväsi jonkin muun kuvataiteen lajin parissa?
Maalaamisessa minua kiehtoo suora ja fyysinen suhde kankaan ja materiaalien kanssa; sitä ei voi korvata millään. Suhtaudun intohimoisesti värien tutkimiseen. Omassa taiteilijuudessani koen, että jatkuva uusien väriyhdistelmien keksiminen on itse asiassa kuin elinikäinen ja jopa riippuvuutta aiheuttava seikkailu.
Olen hyvin kiinnostunut kolmiulotteisista teoksista ja veistoksista, erityisesti savesta. Voin helposti kuvitella työskenteleväni tulevaisuudessa muillakin tekniikoilla kuin maalaten, esimerkiksi suurikokoiset ulkoveistokset tuntuvat ajatuksena houkuttelevilta. Aikaisemmin olin myös hyvin kiinnostunut valokuvauksesta, jossa arvostin käsityöläismäisyyttä pimiötyöskentelyssä ja taianomaisuutta filmin kehittämisessä. Digitalisaatio muutti valokuvauksen materiaalisuutta, josta olin kiinnostunut. Olen myös pohtinut ja haaveillut näyttelijän ammatista, mutta maalaaminen vei voiton ja siitä tuli ensisijainen ilmaisumuotoni.
Miten kuvailisit maalauksiasi?
Maalaukseni liikkuvat enimmäkseen abstraktin ja esittävän välimaastossa. Tutkin sitä, miten aihe tulee esiin tai piiloutuu, vaihtelen tietoisesti sitä, miten asiat paljastuvat tai piiloutuvat. Pyrin luomaan suggestiivisia tunnelmia yhdistämällä tarkasti pohdittuja värivalintoja tarinallisiin aineksiin.
Työskentelet usein sarjallisesti, voitko kertoa mikä merkitys sillä on?
Sarjallinen työskentelyni perusteena ovat toiveeni syventää ja kokeilla erilaisia ideoita, tai kiinnostukseni vierailla vangitsevissa todellisuuksissa. Menetelmä on tärkeä myös siksi, että voin toteuttaa kokonaisuuksia ja luoda juonen näyttelyilleni.
Yleensä teemat saavuttavat luonnollisesti huipentumansa, jonka jälkeen on luontevaa siirtyä seuraavaan. Häiriötön luova tila on välttämättömyys murrosvaiheessa. Koen sarjallisen työskentelyn tapana haastaa itseni ja kehittyä samalla taiteilijana, kun voi hyödyntää ideoitani kokonaisuudessaan. On kiehtovaa huomata, miten maalausten tarinat tai tunnelmat muuttuvat saman sarjan teoksesta toiseen, minkä ohella minua kiehtoo erilaisten väriyhdistelmien tutkiminen ja seurata, miten valo vaikuttaa ajan mittaan.
Voitko kuvailla työskentelyprosessiasi?
Arvelisin, että työskentelyprosessini muistuttaa päättymätöntä matkaa. Sitä ei voi jaotella selkeästi alkuun tai loppuun, vaan se rytmittyy toteutuvien näyttelyjen tahdittamana.
Suuri osa luovasta työskentelystäni tapahtuu tosiasiassa työhuoneen ulkopuolella. Kerään vaikutelmia ja annan uusien ideoiden kehittyä. Käytännössä tämä merkitsee lukemista, luonnossa liikkumista, matkustamista, tai käymistä teatterissa, elokuvissa tai näyttelyissä – kaikki mikä tarjoaa virikkeitä ja uusia näkökulmia.
Ollessani työhuoneellani työstän ja kehittelen ideoita, jotka perustuvat kokemiini elämyksiin. Työhuone on minulle paikka, jossa uudet ideat syntyvät kokoamani inspiroimana. Työstän yleensä samanaikaisesti kymmenkuntaa maalausta. Tämä perustuu sille, että maalauksissani on lukuisia kerroksia ja niiden pitää kuivaa välillä, minkä lisäksi haluan työskentelyni olevan dynaamista ja välttää turhia taukoja. Työtapani mahdollistaa nopeankin työskentelyn, vaikka jokainen maalaus vaatiikin paljon työtä valmistuakseen.
Olen melko intuitiivinen maalaamisessani. Työstämäni aiheen mukaan teen välillä luonnoksia etukäteen tai käytän kuvamateriaalia työskentelyni tukena, mutta usein aloitan maalaamisen ilman esivalmisteluja. En pidä työskentelyssäni liian tarkasta etukäteissuunnittelusta.
Välillä vastaan tulee pysähtymisen hetki, jolloin tulee odotella sopivaa impulssia, joka voisi toimia alkupisteenä uudelle maalaukselle tai teossarjalle. Odottelu ei merkitse prosessin pysähtymistä, vaan se on oleellinen osa luovaa työskentelyäni.
Olet kertonut, että maalauksesi ovat kertomuksellisia. Millaista maalauksien tarinallisuus on ja miten se eroaa esimerkiksi kirjallisuuden narratiiveista?
Totta, olen ehdottomasti sitä mieltä maalauksieni tarinallisuudesta, mutta tämä poikkeaa perustavanlaatuisesti kirjallisuuden juonellisuudesta. Nautin siitä, että voin leikitellä esittävyyden erilaisilla asteilla: teokseni voivat olla samanaikaisesti sekä selkeästi kertovia että vihjaavia. On kyse siitä, että luon erilaisia tunnelmia, osittain maalauksellisesta seikkailusta kertovia, mutta myös hahmojen välisistä jännitteitä valottavia ja myös vihjauksia siitä, mitä on tapahtunut hetkeä ennen tai sen jälkeen.
Kirjallisuuteen verrattuna omat tarinani ovat enemmän kuin fragmentteja erilaisista todellisuuksista. Ne voivat olla hajanaisempia ja toistavat samaa tarinaa sen eri vaiheista ja eri suunnista käsin samanaikaisesti.
Kirjallisen ja maalauksellisen narratiivin suurin ero on siinä, että kirjallinen narratiivi voi olla paljon tarkempi, koska se voi kertoa suoraan ajatuksista, motiiveista, taustasta ja syy-seuraussuhteista. Sen sijaan maalauksellinen narratiivi on usein miten paljon avoimempi ja tulkinnanvaraisempi. Katsoja joutuu itse tulkitsemaan mitä on tapahtunut ja erilaiset tulkinnat ovat yhtä mahdollisia. Mielestäni sanoilla on kirjallisuudessa paljon peruuttamattomampi asema.
Maalaukseni ovat yleensä tilallisia, ne palastavat joko yhden hetken tai monia yhteen tuotuja hetkiä saman aikaisesti. Kertomuksen täytyy ilmetä kuvallisesti epäsuoralla tavalla, kuten yksityiskohtien, symbolien, komposition ja värien välityksellä. Maalaukset tiivistävät kertomuksen visuaaliseksi tilanteeksi, joka viittaa laajempiin tapahtumankulkuihin kuvapinnan taustalla. Yksityiskohta tai ele voi olla tarinallisesti merkittävä, vaikka se ei varsinaisesti kerro mitään.
Koen maalauksiesi tunnelman olevan usein sekoitus hurmiota ja melankoliaa. Tunnistatko itsesi kuvauksestani?
Kyllä, tunnistan itseni kuvauksesta. Sanoisinpa jopa, että taiteellisen ilmaisuni keskiössä on maalauksieni kaksijakoisuus, jossa hurmio ja melankolia sekoittuvat.
Maalaaminen merkitsee minulle tasapainottelua suurien eksistentiaalisten kysymyksien parissa. Prosessi on suorassa yhteydessä sisimpääni; sen monimuotoiset vaiheet vaativat avoimuutta, nöyryyttä ja rehellisyyttä. Paradoksaalista on, että ajatus maalaamisesta täyttää minut euforisella ilolla, kun taas maalauspohjan kanssa seurustellessa esiin tulevat monimutkaisemmat ja melankolisemmat tuntemukset. Melankolia ei ole pelkkä tunne, vaan se on keskeinen voima ja tärkeä inspiraatiolähde.
Olen aina ollut kiinnostunut melankolisista maailmoista niin kuvataiteessa, kirjallisuudessa kuin musiikissakin. Kyse on tunteesta, jonka arvelen syventävän teoksiani. On haastavaa tuoda näitä vaihtelevaisia ja sisäisiä kokemuksia maalauksien kuvakieleen. Kyse on pakenevasta ja intuitiivisesta kyvystä, jota ei voi opettaa –sen joko omaa tai sitten ei. Kyse on taikuudesta, tai ehkä enemmänkin käsityöläisyydestä.
Mitä odotat residenssiajaltasi Snäcksundissa?
Olen hyvin innokas näkemään, miten ympäristönmuutos, työrauha ja työhuoneen sijainti kodin vieressä tulevat vaikuttamaan työskentelyyni. Tulevaisuudessa minulle on mahdollista mennä maalaamaan työhuoneelleni heti, kun saa uuden idean.
Mitä sinulla on nyt työn alla?
Tällä hetkellä työstän teoksia Galleria Elverketissä ja Vaasan taidehallissa oleviin yksityisnäyttelyihini, jotka molemmat avautuvat toukokuussa.